Mainos

Onko jalkojen turvotus ja väsyminen tuttu vaiva? "Muutaman minuutin hoidon jälkeen jaksoin taas seistä koko päivän"

Jalkojen kuumotus ja väsyminen ovat yleisiä vaivoja, jotka voivat johtua esimerkiksi korkokengistä, seisomatyöstä tai liikunnan aiheuttamasta rasituksesta. Helpotusta vaivaan voi saada nopeasti esimerkiksi paineluhierontaa hyödyntävällä CoolActive Massagerilla.

Toisinaan jalat väsyvät huomaamatta, sillä omiin jalkoihinsa on tottunut luottamaan eikä niitä aina tule lepuutettua tarpeeksi. Monille väsyneet ja turvonneet jalat ovatkin tuttu vaiva esimerkiksi pitkän seisoskelun tai kävelyn jälkeen.

Jalkojen väsyminen on usein vaivana myös lomamatkoilla, joilla tulee helposti käveltyä kilometritolkulla yhden päivän aikana. Turpoaminen ja kuumotus lisääntyvät entisestään, jos kohteessa on kuuma.

Joskus jalat voivat väsyä myös liian pitkään paikallaan seisomisesta, esimerkiksi konserteissa. Myös ylipaino voi olla syy jalkojen turvotukseen ja kuumotukseen. Tällöin vaivaan auttaa pidemmällä aikavälillä painon pudottaminen.

Monesti väsyneisiin ja kuumottaviin jalkoihin saattaa auttaa ihan vain jalkojen nostaminen hetkeksi ylös. Jalkojen alle voi laittaa esimerkiksi tyynyn. Pitkissä istumisissa, esimerkiksi lentokonematkoilla, kannattaa jalkoja liikutella välillä ihan paikallaan istuen ja välillä jaloittelemaan nousten. Myös suolan välttäminen saattaa auttaa turvotuksen ehkäisemisessä.

Jos turvotus tai kuumotus on selittämätöntä ja jatkuu pitkään, kannattaa kääntyä terveyden ammattilaisten puoleen.

Helposti mukana kulkeva CoolActive Massager antaa välittömän helpotuksen

Ajoittaisiin jalkojen väsymisiin ja turvotuksiin antaa nopean avun CoolActive Massager, joka hoitaa jalkoja tehokkaasti jo yhdellä hoitokerralla. Hoidon teho perustuu paineluhierontaan, joka rentouttaa väsyneitä jalkapohjia. Hierontapullosta vapautuu samalla viilentävää vaahtoa, joka sisältää ihoa kosteuttavia ja rauhoittavia aineosia. Kaikenikäisille sopiva laite parantaa myös verenkiertoa.

CoolActive Massager on deodoranttipullon näköinen pakkaus, jossa on päässä hierova kuula. Pientä pakkausta on helppo kuljettaa mukana myös matkoilla.

Suomessa Footner-tuotteita jälleenmyyvät apteekit ja luontaistuotekaupat. Tuotetta markkinoivan Sabora Pharman tuotepäällikkö Anneli Laitinen-Felber on saanut CoolActive Massagerista avun rasittuneille jaloilleen.

– Jalkani väsyvät esimerkiksi messuilla, kun täytyy seistä monta päivää peräkkäin. CoolActive Massager viilensi jalat nopeasti, turvotus laski ja jalkojen normaali hyvä olo palautui. Seuraavana päivänä jaksoi taas seistä pitkään, Laitinen-Felber kertoo.

Laitinen-Felberin mukaan tuotteen käyttäminen oli helppoa heti ensimmäisellä kerralla.

– Hieroin kuulalla jalkapohjia ja jalkateriä muutaman minuutin ajan. Minulla on aika kuivat jalat, joten pullosta tullut virkistävä vaahto myös kosteutti jalkoja mukavasti jättäen niihin raikkaan tunteen. Messuilla seisomisen jälkeen olo helpottui, ja seuraavana päivänä oli taas mukava laittaa kengät jalkaan ja palvella asiakkaita seisten.

– Ennen Footner CoolActive Massageria virkistin jalkoja viileässä jalkakylvyssä, levittämällä kosteusvoidetta ja nostamalla jalat ylös. Jalat kyllä virkistyivät, mutta aikaa kului paljon, Anneli Laitinen-Felber kertoo käyttämistään muista tavoista helpottaa väsyneitä jalkojaan.

Hyvät kengät ja elämäntavat hellivät myös jalkoja

Monen jalkavaivoihin syy saattaa myös löytyä väärän kokoisista tai mallisista kengistä. Arjessa parasta onkin käyttää mahdollisimman jalkaystävällisiä kenkiä, vaikka toki työn tai juhlan niin vaatiessa voivat korkkarit olla usein ainoa vaihtoehto. Liian korkeita korkoja tai liian kapeita kenkiä kannattaa kuitenkin välttää.

Näistä paikoista voit hankkia Footner-tuotteita:

  • Apteekeista ja luontaistuotekaupoista
  • Footner-tuotteita sekä ergonomisia kenkiä löytyy myös www.askelterapia.fi-verkkokaupasta

Myös Laitinen-Felber on panostanut kenkiin.

– Olen yrittänyt valita mahdollisimman mukavat kengät, sellaiset, jotka eivät purista, ja joissa ei ole liian korkea korko. Jonkin verran korkoa on hyvä olla, aivan tasapohjaisissa kengissä jalat väsyvät nopeasti.

Jalkojen väsymistä voi myös yrittää vähentää elämäntavoilla. Liikunta on tehokas keino estää jalkojen väsymistä. Jos esimerkiksi työ vaatii pitkään istumista tai seisomista, olisi hyvä välillä muistaa voimistella.

Lue myös:

    Uusimmat