OnePlus 7 Pron laajempi myynti alkaa tiistaina 21. toukokuuta – lauantain pop-up-myyntitapahtumat keräsivät satoja jonottajia
OnePlussan uuden OnePlus 7 Pro -huippupuhelimen varsinainen laajempi myynti käynnistyy tiistaina 21. toukokuuta. Edullisempi uusi OnePlus 7 -malli on tulossa saataville kaksi viikkoa myöhemmin tiistaina 4. kesäkuuta.
OnePlus toi yhdessä DNA:n kanssa puhelimen myyntiin aiemmin jo pop-up-tapahtumissa, jotka järjestettiin viidessä kaupungissa Suomessa lauantaina 18. toukokuuta. OnePlussan mukaan tapahtumat Helsingissä, Tampereella, Raisiossa, Oulussa ja Kuopiossa keräsivät paikalle satoja innokkaita faneja.
OnePlus tarjosi ensimmäisille OnePlus 7 Pro -ostajille kaupanpäällisiä ja jäätelöä kuumaan kevätpäivään. Helsingissä jonon kymmenen ensimmäistä saivat kaupanpäällisiksi myös viime viikolla julkaistut 99 euron hintaiset Bullets Wireless 2 -kuulokkeet. Ensimmäiset fanit saapuivat Helsingin Esplanadin puistoon jonottamaan jo kello 5 aamulla.
”Olipahan puistobileet! Pop-up-tapahtumat ovat äärimmäisen tärkeitä meille, sillä pääsemme tapaamaan faneja ja kuulemaan suoraan käyttäjiemme mietteet uudesta lippulaivastamme. Jonossa ihailtiin erityisesti OnePlus 7 Pron upeaa näyttöä ja pohdittiin värivaihtoehtojen välillä. Hauskaa oli, että osa ohikulkijoistakin innostui kokeilemaan puhelinta ja ostamaan omansa”, kertoo OnePlus Suomen maajohtaja Tuomas Lampén.
Tiistaina 21. toukokuuta OnePlus 7 Pron myynti alkaa OnePlus-verkkokaupassa sekä jälleenmyyjillä DNA:lla, Elisalla, Telialla, Verkkokauppa.comilla ja Jimm’sillä Nebula Blue- ja Mirror Gray -väreissä.
Vaalea Almond-väri tulee saataville vasta kesäkuun aikana. OnePlus 7 tulee Suomessa myyntiin ainoastaan Mirror Gray -värissä.
Myös 5G-verkkoja tukeva OnePlus 7 Pro 5G on lisäksi tulossa myyntiin yhteistyössä Elisan kanssa vielä toisen vuosineljänneksen aikana eli ennen kesäkuun loppua.
Tiistaina 21. toukokuuta myyntiin tulevat myös Bullets Wireless 2 -kuulokkeet OnePlus-verkkokaupassa.
OnePlus 7 Series -muistiversiot, -värivaihtoehdot ja -hinnat Suomessa
- OnePlus 7, 6 + 128 Gt – Mirror Gray: 549 €
- OnePlus 7 Pro, 8 + 256 Gt – Mirror Gray, Nebula Blue, Almond: 749 €
- OnePlus 7 Pro, 12 + 256 Gt – Nebula Blue: 829 €
- OnePlus 7 Pro 5G, 8 + 256 Gt – Nebula Blue: Hinta kerrotaan myöhemmin
Uusimmat
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:52
Zelenskyi: Padon tuho todistaa, että venäläisille ei pidä jättää metriäkään Ukrainan aluetta – MTV seuraa sotaa
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
Lataa lisää