Perus keskiviikkoilta Ruotsissa. Jääkiekkolegenda Kenny Jönssonin puutarhaan rysähti auto.
Henkilöauto suistui keskiviikkona luisuun keskiviikkoiltana Ruotsissa Ängelholmin keskustassa. Autoilija oli menettänyt kulkupelin hallinnan mustan jään vuoksi, ja kaara päätyi kiekkolegenda Kenny Jönssonin puutarhaan, HD uutisoi.
Silminnäkijä Dicte Helmersson, 74, oli kulkenut juuri ennen onnettomuutta puutarhan viereistä jalkakäytävää pitkin.
– Kuulin kovan pamauksen, Sitten näin, että puutarhassa oli auto. Palasin takaisin ja kysyin, voisinko auttaa. Kuljettaja oli silloin jo noussut ulos autosta, Helmersson sanoi.
Mies arvioi pamauksen kuuluneen varmasti kaikkiin lähellä olleisiin taloihin. Hän oli mennyt koputtamaan Kenny Jönssonin ovelle tarkastamaan, olisiko ketään kotona.
Palomiehen töitä tekevä Jönsson oli kuitenkin paloasemalla.
– Puutarhassani ei ole koskaan aiemmin ollut autoa, 51-vuotias ex-kiekkoilija ällisteli.
Ei vammoja
Kuljettajan kerrottiin selvinneen ilman fyysisiä vammoja.
Jönsson oli ilahtunut, ettei henkilövaurioita tullut.
– On tärkeintä, ettei kukaan ollut kävelemässä jalkakäytävällä ja ettei kuljettaja loukkaantunut. Jos auto olisi tullut vähän pidemmälle ja osunut kukkapenkissä olevaan suureen kiveen, pamaus olisi voinut olla vielä voimakkaampi.
Jönsson voitti ansiokkaalla jääkiekkoilijan urallaan muun muassa kaksi olympiakultaa ja yhden maailmanmestaruuden.
NHL:ssä puolustaja pelasi 705 ottelua. Hän toimi kapteenina niin New York Islandersissa, ruotsalaisseura Röglessä kuin Ruotsin maajoukkueessakin.


