"Olisin halunnut kävellä ulos" – perheen iltarutiinit uuvuttavat Supernanny Pia Penttalan

0:42
Mitä Supernanny Pia Penttala kertoo perheelle?

Supernanny-kauden päätösjaksossa vanhempien kasvatuksesta puuttuu yhteinen näkemys. 

Supernanny Suomi -sarjan kauden päätösjaksossa viisihenkinen perhe kaipaa Pia Penttalan apua. Perheessä vanhempien kasvatuksessa ei ole yhteistä linjaa, saati punaista lankaa.

Äiti kaipaa selkeitä sääntöjä ja rakenteita, mutta isä suosii rennompaa tyyliä.

– Ollaan viimeisen vuoden aikana tapeltu ehkä enemmän kuin koskaan. Ollaan sen verran pulassa, että jos ei ruveta yhteen hiileen puhaltamaan, en halua tietää minkälaiset seuraukset sillä voi olla, äiti kuvailee. 

Jaksossa varsinkin lasten nukkumaanmenoaika uuvuttaa Supernanny Pia Penttalan täysin. 

– Jos olisin voinut, olisin halunnut kävellä ulos tuolta talosta. Se säätämisen ja melun määrä, se kaikki epätietoisuus, mitä seuraavaksi tapahtuu uuvutti ihan hirveesti, Penttala kuvailee. 

– Jos on käynyt sellainen tilanne, että vanhemmat ovat olleet yhtä aikaa läsnä lapsilleen, he puhuvat ristiin, eri asioita ja päällekkäin. Kaikki yhteinen kasvatus puuttuu heiltä, hän kertaa.

Jaksossa Supernanny auttaa perhettä hahmottamaan uudet rajat, joiden puuttuminen on saanut varsinkin ruokailun ja nukkumisen kaaoksen partaalle. Varsinkin maatalon pieni isäntä joutuu laittamaan mopon hetkeksi parkkiin ja opettelemaan uudet, ikätasoiset säännöt.

Katso esimakua jaksosta ylhäältä! 

Supernanny Suomi keskiviikkona MTV Katsomossa ja klo 21  MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja