Väkivaltaisen narsisti-isän tyttärenä tunnekylmässä kodissa varttunut Meeri*, 58, oppi pienestä pitäen toimimaan kynnysmattona muille ihmisille. Kiltistä ja hiljaisesta tytöstä kasvoi kiltti nuori nainen, joka ei tiennyt, mitä rakkaus ja välittäminen tarkoittavat.
– Isä oli kylällä arvostettu sotaveteraani, joka piti taitavasti onnellisen perheen kulissit pystyssä, Meeri kertoo.
Todellisuudessa perheen elämä oli kaikkea muuta kuin onnellista.
– Isä joi paljon ja muuttui juodessaan väkivaltaiseksi ja arvaamattomaksi. Muistan monet kerrat, kun olemme äidin kanssa menneet nukkumaan vaatteet päällä, koska tiesimme, että isää pitäisi jossakin vaiheessa lähteä ulos karkuun, Meeri muistelee.
– Ajattelin alle kouluikäisenä kuolemaa jatkuvasti. Minulla oli sellainen oma leikki, jota leikin yksin pöydän alla, kun isä ja äiti riitelivät; seurasin sormellani pöytäliinan kuvioita ja ajattelin, että jos sormeni eksyy reitiltä, kuolen. Vasta monta monta vuotta myöhemmin tajusin, että se ei ollut normaalia, hän jatkaa.
Kun edes joku välittäisi
Siinä iässä, kun tytöt alkoivat kiinnostua pojista ja päinvastoin, Meeri sai ensi kertaa pieniä maistiaisia siitä, miltä tuntuu, kun joku välittää. Aidosta välittämisestä tuskin kuitenkaan oli kyse, vaikka Meerillä teini-iässä paljon vientiä olikin.
– Olin aina hirveän iloinen, kun joku tahtoi minut, mutta ihmettelin, miksi minut aina lopulta jätettiin. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että minua käytettiin hyväksi, koska antauduin seksuaalisesti niin helposti.
Ollessaan 20-vuotias Meeri meni naimisiin.
– Alitajuisesti kyllä taisin tietää, ettei mies minua oikeasti rakastanut, mutta tuntui kuitenkin hyvältä, kun joku tahtoi minut, ja suhde oli virallinen, Meeri sanoo.
