USA 2002. Ohjaus ja käsikirjoitus: Randall Wallace. Perustuu Harold G. Mooren ja Joseph L. Gallowayn kirjaan. Kuvaus: Dean Semler. Leikkaus: William Hoy. Lavastus: Thomas E. Sanders. Musiikki: Nick Glennie-Smith. Tuotanto: Bruce Davey, Stephen McEveety, Randall Wallace. Pääosissa: Mel Gibson, Sam Elliott, Madeleine Stowe, Greg Kinnear, Chris Klein, Barry Pepper. Kesto: 138 min.
Randall Wallace on käsikirjoittanut kaksi suuren budjetin megaelokuvaa, Braveheartin ja Pearl Harborin, joista ensimmäinen oli suuri menestys ja toimi vaikka olikin hiukan ylipitkä. Jälkimmäinen sen sijaan karahti kiville pahan kerran Titanic-tyyppisissä haikailuissaan, mutta se ei ollut pelkästään Wallacen käsiksen vika. Nyt mies on sovittanut kankaalle eversti Harold G. Mooren omiin sotakokemuksiinsa yhdessä sotareportteri Joseph L. Gallowayn kanssa kirjoittaman kirjan.
Wallace tietenkin viihteellistää tapahtumia, jotka sijoittuvat Vietnamin sodan verisiin avaustaisteluihin. Helikopeterit kuskaavat jenkkisotilaat valtaamaan kukkulaa hyvin linnoittautuneilta ja aseistautuneilta vietnamilaisjoukoilta, jotka panevat kampoihin oikein olan takaa. Amerikkalaisia kuolee satoja ja vietnamilaisia melkein kaksi tuhatta. Amerikkalaisten joukkoa johtaa Mel Gibsonin esittämä eversti Moore.
Wallace käyttää näkökulmaa myös vienamilaisten päämajassa, mikä muistuttaa Pearl Harborista, mutta on toteutettu paremmin. Vietnamilaiset taistelevat omalla maallaan, maaplänteistä on tapeltava kynsin hampain. Wallace musituttaa alkujaksossa mieleen verilöylyn, jossa Vietnamiin tunkeutunut ranskalaisjoukko tuhottiin.
Tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan sotaan lähdetään soitellen. Kotirintama ei ole valmistautunut miestappioihin ja kun sähkeitä kaatuneitten vaimoille alkaa tippua, alkaa komminismia vastaan meren takana käytävä taistelu tuntua vähemmän glooriselta. Eversti Moore tajuaa lentävänsä roottoripäisellä ratsuväellään mahdolliseen surman suuhun, vihollisella on lähes kaikki edut puolellaan.
Leffaa tulee verranneeksi tietenkin hiljattaiseen sotapätkään Isku Mogadishuun, joka myöskin on kursittu kokoon todellisista sotakokemuksista. Jenkkien nykyaikaiseen higtech-rymistelyyn verrattuna kuitenkin Olimme sotilaita tavoittaa enemmän sotaelokuvan kohtalonomaista tunnelmaa. Se ei ole mikään kannanotto Oliver Stonen tyyliin, mutta se on tehokas ja kaoottinen kuvaus maailman ehkä typerimmän sodan alkumetreiltä.
Gibson näyttelee ihan mallikkaasti ja käsikirjoitus ei onneksi tarjoilekaan hänelle liikaa paatoksellisia maailmanparannusmonologeja. Hyvät roolit tekevät myös Sam Elliott jyhkeänä vääpelinä ja Greg Kinnear uutterana helikopteripilottina. Barry Pepper hoitaa kunnialla lyhyen reportteriroolinsa ja Madelaine Stowe kannattelee uusine paksumpine huulineen leffan vähän turhankin runsasta kotirintama-antia.
Wallacen elokuva on jälleen vähän turhan pitkä tarinaansa nähden ja sisältää joitakin verisiä ja turhia ylilyöntejä, mutta maalaa kuitenkin jännittävän kuvan kaoottisesta sodan melskeestä. Rinnastuksia kenraali Custeriin ja ratsuväkeen sekä suvannoista vuotavaan uskonnollisuuteen voi tulkita miten tahtoo, mutta omasta mielestäni Olimme sotilaita ei viljele liikaa patrioottista paatosta, vaan tulkitsee sotaa yleisenä ihmiskunnan syöpäpaiseena. Hyvin tehty elokuva on ihan kelpoa sotakuvausta.
Teksti: Jari Rantala
Kuva: CTS Egmont