Oletko koskaan haaveillut kolmen kimpasta? Naiset vastaavat
MTV Lifestylen naisraati vastasi tällä kertaa seksiaiheiseen kysymykseen.
"Oletko koskaan halunnut tai unelmoinut kolmen kimpasta, jossa osanottajina olisit sinä ja kaksi miestä? Entä olisitko valmis kokeilemaan parinvaihtoa?" kysyy nimimerkki kokemus sekin olis.
Näin naiset vastasivat:
"Ehkä sekunnin murto-osan on välähtänyt päässä, mutta kokisin tilanteen aika kiusalliseksi, en halua olla ainoana huomion keskipisteenä. Parinvaihtoon en lähtisi, en koe tarvetta. Ja tämäkin olisi todella kiusallista."
– Nainen, 35, naimisissa
"Joskus olen miettinyt asiaa, mutten usko, että lähtisin siihen oikeasti."
– Nainen, 29, parisuhteessa
"Voi apua. Voin kertoa, että tämä on yksi sellainen fantasia, jota olisi oikeasti erittäin hankalaa toteuttaa. Ellei sitten kuvattaisi aikuisviihde-elokuvaa, jossa on paussit ja asettelut. Jos totta puhutaan, mieluummin kaksi naista ja yksi mies. Mutta siinäkin on yksi liikaa. Parinvaihto tai kolmenkimppa eivät mielestäni kuuluu rakastavaan parisuhteeseen. Silloin haetaan koko ajan jotain muuta ja uutta. Mieluummin olen yhden naisen tai miehen nainen, niin parisuhteessa kuin sängyssäkin."
– Nainen, 28, sinkku
"En ole koskaan unelmoinut kolmen kimpasta. Pitkässä suhteessa kun on, niin toki välillä saattaa ihastua johonkin toiseen mieheen ja hän saattaa olla haaveilun kohteena, mutta ei siinä mielessä että tulisi unelmoitua kolmen kimpasta. Parinvaihto kuulostaa pahalta, en haluaisi vaihtaa omaa poikaystävääni johonkin toiseen mieheen yhdeksikään illaksi. Jos ihan oikeasti haluaisin vaihtaa poikaystäväni johonkin toiseen mieheen, niin jättäisin poikaystäväni ja seurustelisin sitten tämän toisen miehen kanssa."
– Nainen, 26, parisuhteessa
Uusimmat
-
22:49
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:47
Kova väite Venäjältä - Aleksandr Bolshunovin kotitaloon osunut
-
22:41
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä kävi ulkona tieltä! Teemu Suniselta pahaenteistä puhetta
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
Lataa lisää