Miten ruokaa kannattaakaan syödä Thaimaassa? Lue oudoimmat pöytätavat maailmalta.
Sen lisäksi, että ruoan laatu ja perinteiset ateriat vaihtelevat maittain, vaihtelevat myös pöytätavat. Se mikä on hyvätapaista Thaimaassa, ei välttämättä ole sitä Kiinassa. Tässä eri maiden oudoimmat pöytätavat:
1. Thaimaa: Älä laita ruokaa haarukalla suuhun
Perinteisten pöytätapojen mukaan haarukka ei ole tarkoitettu itse syömistä varten. Haarukan avulla avitetaan ruoka sen sijaan lusikalle, joka laitetaan suuhun. Jotkut thairuoat voidaan myös nauttia sormin, ja tällaisen ruoan tunnistat hieman limaisesta ja kokkareisesta riisistä.
2. Japani: Nuudeleita pitää syödä kovaäänisesti ja ryystäen
Ei ole ollenkaan epäkohteliasta syödä nuudeleita Japanissa kovaäänisesti ryystäen. Ruoan ryystämisen uskotaan itse asiassa parantavan nuudeleiden makua.
3. Lähi-itä: Älä syö vasemmalla kädellä
Vasenta kättä pidetään Lähi-Idässä, Intiassa sekä joissakin Afrikan osissa likaisena, sillä se yhdistetään takapuolen pyyhkimiseen WC-käynnin yhteydessä. Länsi-Intiassa sääntö on niin tiukka, ettei lautasta tai edes virallisia dokumentteja saisi hipaistakaan vasemmalla kädellä.
4. Etelä-Korea: Älä syö ennen vanhempia
Etelä-Koreassa kukaan ruokapöydässä ei saa aloittaa syömistä, ennen kuin pöydän vanhin on ottanut ensimmäisen haarukallisensa ruokaa.
5. Kanada: Ole hyvä ja pieraise
Totta se on: Tietyissä Kanadan inuiittikulttuureissa on hyvien tapojen mukaista päästää kunnon paukku aterian jälkeen kiitokseksi.
6. Venäjä: Älä kieltäydy vodkasta tai sekoita sitä mihinkään
Venäjällä vodka tulee nauttia aivan sellaisenaan, eikä lasissa saisi olla edes jääpaloja. Juoman sekoittaminen vaikkapa mehuun on venäläisten mielestä sen puhtauden saastuttamista, ja tarjotusta vodkasta kieltäytyminen on varsinainen pyhäinhäväistys. Venäläisessä kulttuurissa vodkan tarjoaminen on merkki ystävyydestä, kunnioituksesta sekä luottamuksesta, joten kulauta juoma kurkkuusi vaikka kello olisi yhdeksän aamulla.
Lähde: Thrillist
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää