6 annosta
- 300 g ohraa
- 300 g maa-artisokkia
- 200 g höyrytettyjä kuorettomia Limfjord-vuonon simpukoita
- 4 Limfjord-vuonon osteria
- 1–2 porkkanaa
- 1 nippu kirveliä
- 1 omena (Crab-lajike)
- 40 g tuoreita pihlajanmarjoja
- 2–3 rkl ruokosokeria
- 1 dl rypsiöljyä
- 0,5 dl omenaviinietikkaa
- suolaa ja pippuria
- hieman hunajaa maun mukaan
Huuhdo ohra ja liota sitä kylmässä vedessä 12 tuntia. Keitä ohra pehmeäksi miedosti suolatussa vedessä. Tähän kuluu aikaa 30–35 minuuttia. Mausta ohra lämpimänä rypsiöljyllä, omenaviinietikalla, suolalla ja pippurilla.
Irrota pihlajanmarjat tertuistaan ja hienonna ne. Sekoita pihlajanmarjoihin sokeria ja hieman suolaa ja anna seoksen seistä noin 10 minuuttia. Lopputuloksena on koostumukseltaan karkea punainen sose.
Kuori maa-artisokat, omenat ja porkkanat ja kuutioi ne pieniksi kuutioiksi. Sekoita kuutiot ohran kanssa.
Avaa osterit ja tarkista, että ovat käyttökelpoisia. Paloittele osterit suurehkoiksi paloiksi ja lisää ohrasalaattiin yhdessä ostereiden mehun kanssa. Lisää kokonaiset simpukat. Lisää hienonnettu kirveli ja pihlajanmarjasose varovaisesti salaattiin ja sekoita kaikki aineet hyvin keskenään. Voit maustaa salaatin halutessasi myös tilkalla hunajaa ja omenaviinietikkaa.
Reseptit: Claus Mayer
Uusimmat
-
02:01
Kaksi yliopistoa Suomesta ylsi maailmaan yliopistojen 200 parhaan listalle – Pohjoismaiden paras sijalla 49
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:47
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
Lataa lisää