Odottamaton kohtaaminen: Perhe vei koiran lopetettavaksi – löysi sen elossa kuukausia myöhemmin

Eläinlääkärin päätöksen ansiosta Zoey-koiralla on jäljellä vielä monta elinvoimaista vuotta. 

Utahilainen perhe joutui vaikean päätöksen eteen, kun heidän rakkaan lemmikkikoiransa elimistöstä löydettiin suurikokoinen kasvain. Perhe ei nähnyt tilanteessa muuta toivoa kuin viedä Zoey-koira lopetettavaksi.

Muutama kuukausi myöhemmin koiraansa surevan perheen korviin kantautui kuitenkin järkyttävä tieto; koiraa ei oltu lopetettu, vaan se eli hyvinvoivana paikallisessa eläinsuojassa. Koiran omistaja Tawny Coates sai tietää lemmikkinsä sijainnista vahingossa. Facebookia selailtuaan hän törmäsi Boxer Town Rescue -sivuston päivitykseen, jossa yhdeksänvuotiaan bokserin kerrottiin etsivän kotia.

– Näin Boxer Townin -sivut ja ajattelin, että se näyttää minun koiraltani. Ajattelin ensin olevani hullu, mutta suurennettuani kuvan ymmärsin: ”Ei, kyllä se on minun koirani”, Coates kertoo erikoisesta tapahtumasta.

Eläinlääkäri saattoi tulkita perheen käytöksen virheellisesti

Coatesin perhe oli maksanut eläinlääkärille 215 dollaria koiran lopettamisesta ja tuhkaamisesta, ja heillä on kuitti todisteena maksusta. Perhe ihmetteleekin suuresti, miksi heidän toivettaan ei oltu toteutettu. 

Sen sijaan, että eläinlääkäri olisi lopettanut koiran, hän oli käyttänyt perheeltä saamansa rahat kasvaimen poistamiseen lemmikin elimistöstä. Eläinlääkäri Mary Smart kertoo harkinneensa kertovansa asiasta perheelle, mutta oli päätellyt, että perhe ei kenties enää halunnutkaan pitää koiraa. Eläinlääkäri oli tullut tähän päätökseen keskusteltuaan perheen kanssa erilaisista leikkaus- ja lääkitysvaihtoehdoista, joista perhe oli kuitenkin kieltäytynyt. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä​​​​​​​

Coatesin mukaan eläinlääkärin väite siitä, että he eivät olisi halunneet pitää koiraa, on täysi valhe.

– Ammatillisessa mielessä tämä oli koira, joka voisi elää vielä vuosia, enkä halunnut lopettaa sitä. Yritin pelastaa sen elämän, Smart kertoo.

Perhe vuodatti lukuisia kyyneleitä sanoessaan rakkaalle lemmikilleen hyvästit, mutta nyt heidän kotinsa on täyttynyt ilon kyyneleistä heidän saatuaan koiran terveenä kotiin. Tämä ei kuitenkaan olisi mahdollista ilman Smartin päätöstä.

– Jos olisin seurannut tavallista menettelytapaa, jos olisin noudattanut protokollaa, jos olisin tehnyt sen, mitä rouva Coates minulta pyysi, heillä ei olisi heidän koiraansa. Heidän koiransa olisi lopetettu, ja tämä perhe olisi ilman heidän koiraansa, Smart toteaa.  

Lähteet: People, KFOR

***


Lue myös:

    Uusimmat