Nyt se selvisi: Koronavirus tarttui ihmiseen ensimmäistä kertaa marraskuussa

Erilaisia viruskantoja vertailemalla on selvinnyt, milloin koronavirus tarttui ihmiseen ensimmäisen kerran, kertoo tartuntatauteja tutkinut evoluutiobiologi Tuomas Aivelo.

– Koronavirus on lähtenyt ensimmäistä kertaa liikkeelle marraskuun puolivälissä tai marraskuun lopussa vuonna 2019. Tauti havaittiin joulukuussa ja ensimmäiset oireelliset tapaukset tavattiin joulukuun alkupuolella, eli tämä menee samaan linjaan sen kanssa, Aivelo kertoo.

– Tauti saatiin siis tunnistettua aika nopeasti sen jälkeen, kun se levisi eläimestä ihmiseen.

Aivelo kertoo, että koronaviruksen kaltaisia viruksia tavataan usein lepakoilla. Koronavirus on tuskin siirtynyt lepakoista suoraan ihmisiin, sillä ihmiset eivät ole lepakkojen kanssa kovin tiiviisti tekemisissä.

Todennäköisempää on, että koronavirus on siirtynyt lepakosta johonkin toiseen eläimeen ja sen kautta ihmiseen.

– Se on ensin siirtynyt varmaankin kotieläimeen tai johonkin eläimeen, joka on ollut Wuhanin markkinoilla, Aivelo arvioi.

Marraskuun jälkeen koronavirustartuntoja on tavattu ympäri maailmaa noin 80 000 ja virustartuntoja on todettu myös useissa Euroopan maissa.

Lue myös:

    Uusimmat