Nyt puhuu esimerkillinen maitokuski-Hannu: Mukava saada positiivistakin palautetta!

Facebookissa paljon kiitosta kerännyt maitoautokuski toivoo, että autoilijat ottaisivat muun liikenteen paremmin huomioon.  

MTV Autot uutisoi aiemmin Sonkajärvellä sattuneesta kahden ratsastajan ja maitoauton välisestä kohtaamisesta, jossa esimerkillinen kuljettaja pysähtyi tiensivuun hevoset nähtyään. Kuljettajan huomaavainen ele on kerännyt paljon kiitosta sosiaalisessa mediassa.

Kiitokset ovat tavoittaneet myös kuski Hannu Koivikon, joka kertoo palauteryöpyn olleen iloinen yllätys, joka sai hänet hyvälle mielelle.

– Paljon negatiivistakin on ollut, joten on ihan mukava saada positiivistakin palautetta, Koivikko iloitsee. 

Hevoset saattavat säikähtää iso autoa

Tämä hevoset huomioiva ele ei ollut ainoa lajissaan, sillä Koivikko kertoo pysähtyvänsä aina, kun kohtaa hevosia ja ratsastajia liikenteessä.

– Kyllä sitä tulee aina pysähdyttyä. Onhan se hyvä pysähtyä, ettei vaan satu mitään. 

Koivikolla ei ole omaa kokemusta hevosista, mutta hän epäilee pysähtymistavan olevan peräisin tutuilta, joilla on hevosia. 

– Saattaa olla, että ne säikähtävät kun kohtaavat ison auton, Koivikko  pohtii. 

Tieliikennelain mukaan autoilijoiden tulisikin noudattaa varovaisuutta lähestyessään tiellä liikkuvaa hevosta, mutta tästä huolimatta onnettomuuksia sattuu silloin tällöin. 

"Aina ehtii pysähtyä"

Ratsastaja Jaana Keränen pohti Facebookiin lisäämässä kiitosviestissään, mahtoikohan kuski jäädä pysähtymisen vuoksi aikataulusta jälkeen. Liikenneturvallisuus menee kuitenkin Koivikon mukaan kiireen edelle. 

– Aina ehtiii pysähtyä, ei ole niin kiire aikataulu kuitenkaan, Koivikko nauraa. 

Kiitosviesti on lähtenyyt leviämään nopeasti, ja Koivikko toivoo sen kiinnittävän kaikkien autoilijoiden huomion omaan liikennekäyttäytymiseensä. 

– Ajellaan varovaisesti ja pysähdyttäisiin aina tilanteen vaatiessa, ettei vaan sattuisi mitään.

---

Yövuoro aura-auton kyydissä – nämä arjen ahkeroijat eivät kiitosta kuule

Lue myös:

    Uusimmat