Nyt puhaltaa! Tänne myrskypuuskat iskevät suurimmalla voimalla

Saderintama pyyhkäisee suomen yli – "Vettä riittää kaikille" 2:20
Näin sadealue etenee tänään Suomen yli.

Länsirannikolla alkaa tuulla iltapäivän aikana ja paikoin voidaan yltää lähes myrskylukemiin.

Voimakkaimmat tuulet puhaltavat tänään länsirannikolla, maan itäosissa sekä pohjoisessa, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman STT:lle alkuiltapäivästä. Pääkaupunkiseutu ja maan keskiosa säästyvät pahimmilta myräköiltä.

Aamu- ja iltapäivällä voimakkaimmat tuulet ovat esiintyneet maan itäosissa. Tuulet ovat olleet Nymanin mukaan voimakkuudeltaan noin 15 metriä sekunnissa. Pohjois-Karjalassa on ollut puuskien lisäksi sadekuuroja.

Iltapäivän aikana länsirannikolla alkaa tuulla ja paikoin voidaan yltää lähes myrskylukemiin. Samalla länsirannikolla aurinko paistaa.

Aurinko lämmittää Nymanin mukaan myös Ruisrockin yleisöä Turussa, mutta samalla on hyvin tuulista.

– Siellä esiintyy puuskia, jotka ovat voimakkuudeltaan 15–18 metriä sekunnissa, Nyman kuvailee.

Illalla sade- ja ukkoskuuroja kehittynee Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Lapin alueella. Näihin voi liittyä voimakkaita puuskia.

Tuulet heikkenevät yön lähestyessä

Tuulet heikkenevät melko hyvin yön lähestyessä lukuun ottamatta Pohjanmaan maakuntia ja Etelä-Lappia.

– Vielä maanantaina aamupäivällä voimakkaat puuskat ovat mahdollisia Pohjois-Pohjanmaan suunnalla, Nyman kertoo.

Lämpötilat ovat tänään Nymanin mukaan Suomessa 15–20 asteen tienoilla. Kylmä rintama etenee päivän mittaan Kainuun ja Pohjois-Savon tienoilta kohti etelää.

– Sateisilla alueilla ollaan viidentoista asteen paikkeilla, mutta itäosassa maata on vielä ennen kylmän rintaman saapumista lämpimämpää, noin 20 astetta, hän kertoo.

Näin lähetät sääkuvan MTV:lle!

Sääkuvan tai -videon saat lähetettyä meille helpoiten osoitteesta mtvuutiset.fi/saakuvat. Linkki ohjaa sinut palveluun, jonka kautta saat materiaalisi helposti toimituksen nähtäville. Voit lähettää kuvan tai videon puhelimesi galleriasta tai kuvata sivuston kautta avautuvalla kameralla.

Jos näit jotain muuta MTV Uutisten toimitusta kiinnostavaa, niin lähetä se meille WhatsAppilla numeroon 040 578 5504 tai osoitteeseen mtvuutiset.fi/lukijankuvat

Julkaistuista videoista maksamme aina vähintään 60 euroa. Hyvistä uutiskuvista ja -videoista voidaan maksaa tapauskohtaisesti enemmänkin.

Lue myös:

    Uusimmat