Tänä vuonna joulusaunan saa lämpimäksi varsin edullisella sähköllä. Aattoiltana pörssisähkön keskihinta jää alle 0,3 senttiin.
Pörssisähkön hinta on jouluaattona keskimäärin 2,56 senttiä kilowattitunnilta. Kalleimmillaan se käy 9,23 sentissä aamupäivällä kello 11, kun taas edullisimmat tunnit osuvat iltaan ja yöhön.
Iltayhdeksästä eteenpäin pörssisähkö maksaa keskimäärin noin 0,3 senttiä kilowattitunnilta. Jos jouluaattoiltana lämmittää kuuden kilowatin kiuasta kahden tunnin ajan, tulee kulutetun pörssisähkön hinnaksi siten varsin maltilliset 3,6 senttiä.
Sähkölaskussa maksettavaan hintaan tulevat lisäksi siirtomaksu ja sähköyhtiön marginaali.
Joulukuun keskihinta on joulupyhien edellä asettunut hiukan yli viiteen senttiin. Joulupyhinä sähkön kysyntä vähenee lomien takia työpaikoilla ja teollisuudessa, mikä sekin osaltaan painaa hintoja alhaisemmiksi.
Myös sääolot vaikuttavat sähkön hintaan. Tuulivoiman tuotanto kasvaa aaton edetessä ja jatkaa nousuaan joulupäivän puolella.
Aattoaamuna on vielä melko tyyntä ja tuulivoimaa tuotetaan ennusteen mukaan reilut 1 600 megawattia, mutta joulupäivänä luvassa on jo suurimmillaan yli 7 400 megawatin tuotanto.
Hinta pysyy halpana 2026
Energiayhtiö Väre ennustaa, että pörssisähkön hinta pysyy edullisena myös joulupäivänä, tapanina sekä välipäivinä. Uudenvuodenaattona Väreen ennuste lupaa kuitenkin nousevia hintoja.
Väre toteaa ennusteessaan, että alkutalven sää on ollut poikkeuksellisen lämmintä, minkä seurauksena sähkön ja sähköjohdannaisten hinta on pysynyt alhaisena.
Lisäksi hintoja on painanut Suomen ja Pohjois-Ruotsin välille valmistunut uusi siirtojohto Aurora Line. Uusi yhteys lisää sähkönsiirtokapasiteettia Suomesta Ruotsiin noin 900 megawattia ja Ruotsista Suomeen noin 800 megawattia.
– Suomen sähköjohdannaiset vuodelle 2026 ovatkin painuneet alimmille tasolleen lähes 4 vuoteen ja ennakoivat tällä hetkellä pörssisähkön keskihinnaksi vuodelle 2026 noin 4,70 senttiä kilowattitunnilta, toteaa Väre joulukuun 8. päivänä antamassaan ennusteessa.
