Halvimman tupakka-askin hinta nousee parissa vuodessa reiluun seitsemään euroon eli tupakkaveron nosto tuo hintaan lisäeuron.
Hallituksen tavoitteisiin on jo aiemmin kirjattu tupakkaveron nostaminen vuosittain noin 10 prosentilla. Seuraavan kahden vuoden aikana tupakkaveron kiristäminen nostaa tupakan hintaa noin 18 prosenttia.
MTV Uutisten katugallupissa veron korotus sai myönteisen vastaanoton niin tupakoijilta kuin tupakoimattomilta.
Tupakkaveron korotukset kohdistuvat halpahintaisiin tuotteisiin, millä pyritään ehkäisemään tupakoinnin aloittamista erityisesti nuorten keskuudessa.

Joona Ahola ei itse polta, mutta hän uskoo, että hinnankorotus todella vähentää nuorten tupakointia.
– Vaikuttaa varmasti tulojen mukaanhan ne niitä ostaa ja nuorillahan ei hirveästi ole tuloja, toteaa Ahola.
Veron korotus saa kannatusta, myös silloin tällöin pikkusikareita polttavalta eläkkeellä olevalta Markku Heliövaaralta.
– Minä kannatan sitä lämpimästi. Kuitenkin tupakoinnista koituu meille kaikille verojen ja muiden maksujen kautta niin paljon menoja - on ilman muuta aiheellista, sanoo Heliövaara.
Tosin Heliövaaran mukaan hinnannousulla ei ole mitään vaikutusta hänen ajoittaiseen savutteluunsa.
Suomalaiset sytyttivät viime vuonna neljä miljardia savuketta.

