Nyt meni yöunet – näin zombit ovat muuttuneet 100 vuoden aikana

Zombie-kävely Lontoossa 2013.
Zombie-kävely Lontoossa 2013.Copyright Rex Features Ltd 2012
Julkaistu 03.02.2016 20:31

MTV LIFESTYLE

Luulitko, että kaikki zombit ovat samanlaisia? Myös zombeilla on oma, kauhistuttava historiansa popkulttuurissa. Video ei sovi alle 17-vuotiaille.

Populaarikulttuurin näkökulmasta zombit kuvattiiin hieman erilaisina sata vuotta sitten, kuin mitä tänä päivänä. Meikkitaiteilijoista koostuva tiimi loihtii videolla yhdelle miehelle nämä erilaiset zombilookit. Otathan huomioon, ettei yllä olevaa videota suositella alle 17-vuotiaille.

1930-luvulla zombit olivat myrkkyä nauttineita, tyhjäkäynnillä vaeltavia ihmishahmoja, kun taas 1968  Night of the Living Dead -innostus teki zombeista vahvoja, mutta hitaasti käveleviä ruumiita, jotka sai päiviltä mestaamalla.

1990-luvulla zombit saivat uutta jalansijaa popkulttuurissa videopelien muodossa. Ne muuttuivat yltiömäisen verenhimoisiksi ja mätäneviksi kauhuhahmoiksi, joista moni näkee varmaan edelleenkin painajaisia.

2000-luvun alussa puolestaan zombit kuvattiin tartunnan saaneiksi ihmisiksi, jotka muun muassa oksensivat tartuntavaarallista verta ja olivat hurjan nopeita juoksijoita 28 päivää myöhemmin -elokuvan hengessä.

2010 zombit muuttuivat Walking Dead -sarjakuvaan perustuvan televisio-ohjelman myötä jälleen hitaahkosti vaeltaviksi, ihmislihalla selviytyviksi eläviksi kuolleiksi, jotka ynisivät vaeltaessaan laumana.

Ja nyt hampaitaan nakuttelevat zombit ovat verisempiä kuin koskaan aiemmin. Ja mikä pahinta, kuolemattomia.

Katso myös suomalaismaskeeraajan hyytävä taidonnäyte:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lähde: Youtube, Buzzfeed

Tuoreimmat aiheesta

Meikit