”Nuoret etsivät pornosta vastauksia, joita eivät muualta saa” – kuuluuko seksivalistus kodille vai koululle?

Väestöliiton ja Sexpo-säätiön edustajat neuvoivat Huomenta Suomessa, miten seksistä ja seksuaalisuudesta tulisi puhua kotona ja kouluissa. Asiantuntijoiden mielestä päävastuu valistuksesta on vanhemmilla, eikä sitä tulisi lykätä teini-ikään. Jos tietoa ei saa muualta, pornosta saattaa tulla ”valistusmateriaalia”.

– Vastuu (nuorten seksuaalivalistuksesta) on pääsääntöisesti ja ensisijaisesti vanhemmilla, Sexpon puheenjohtaja Tommi Paalanen sanoi lähetyksessä maanantaiaamuna.

Paalasen mielestä seksistä, ihmissuhteista, tunteista ja omista rajoista puhumista pitäisi lähestyä luontevasti jo lapsen ollessa pieni. Silloin keskustelua on helpompi jatkaa, kun lapsi kasvaa ja kysyy itse lisää.

– Se ei voi jäädä sellaiseksi, että sitten teini-iässä keskustellaan. Siinä luo oikeastaan itselleen myös sellaisen pommin: voi olla, että sitä hetkeä ei koskaan tule, ja sitten huomaa, että pallo on karannut käsistä.

Seksuaalikasvattaja Sari Hälinen Väestöliitosta sanoo, että oikeastaan jokainen vanhempi antaa seksuaalikasvatusta tietämättäänkin.

– Sehän on jo sitä, kun opetetaan esimerkiksi potalle tai ettei vieraiden edessä illallisella välttämättä hilluta alasti tai kerrotaan ystävyyden pelisäännöistä, Hälinen havainnollistaa.

”Pahimmassa tapauksessa porno on seksuaalikasvatusmateriaalia”

Asiantuntijoiden mielestä kouluilla on tärkeä rooli siinä, että kaikkien ikäluokkiensa edustajien tietämys seksuaaliterveydestä saadaan samalle tasolle. Valistusta voi olla helpompaakin antaa koulussa kuin kotona, jos nuorta hävettää puhua aiheesta omien vanhempiensa kanssa.

– On myös nuoren oikeus olla kertomatta tai puhumatta seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista kotona, Hälinen huomauttaa.

Paalasen mielestä vanhemmat ovat toisaalta liiankin herkkiä siirtämään vastuuta koululle.

– Kyllä nuoret haluavat puhua näistäkin asioista, kunhan se ei ole sitä, että nyt kädet hikoaa ja otsa hikoaa, Paalanen sanoo.

Kouluja Paananen pyytää tuomaan esille seksuaalisuuden monipuolista kirjoa.

– Jos esimerkiksi puhutaan vain heteroyhdynnästä ja olet se ainoa homo luokassa, niin kyllä se on helposti todella ahdistava paikka.

Nuoret hakevat tietoa helposti myös netistä.

– Pahimmassa tapauksessa porno on myös seksuaalikasvatusmateriaalia: sieltä lähdetään etsimään niitä vastauksia, mitä ei muualta saada. Toisaalta olen myös kuullut joiltakin nuorilta, että sieltä on pystytty löytämään ehkä myös omia referenssejä omaan seksuaaliseen maailmaan, Hälinen kertoo.

Paalanen jatkaa, että pornostakin on tärkeä keskustella nuorten kanssa.

– Se ei saa jäädä salaisuudeksi, joka pyörii vain pinnan alla.

Millaiset kysymykset nuoria mietityttävät seksuaalisuudessa? Mitä kysymyksiä he esittävät aiheesta aikuisille? Katso koko video ylhäältä.

Lue myös:

    Uusimmat