Huonot yöunet johtuvat yleisestä syyllisestä. Helpolla vinkillä takaat kuitenkin hyvät yöunet.
Monet suomalaiset viettävät iltansa tietokoneen ruutua tuijottaen tai televisiota katsoen. Tutkijoiden mukaan elektroniset laitteet kannattaisi kuitenkin sulkea hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.
Mitä lähempänä valoa hohkava elektroninen laite on, sitä enemmän se vaikuttaa heikentävästi tulevan yön uniin. Elektronisista laitteista hehkuva valo heikentää unihormoni melatoniinin eritystä. Melatoniinin eritys on tärkeää unen päästä kiinni saamiselle, sillä se viestittää ihmisille, että on aika käydä nukkumaan. Tutkijat suosittelevatkin välttämään altistusta keinotekoiselle valolle noin tunti ennen sänkyyn kaivautumista.
Kun olet lopettanut tietokoneen, television tai puhelimen äärellä temppuilun, voit esimerkiksi venytellä, visualisoida omia haaveita tai muistella kumppanin kanssa ensi tapaamista. Mielikuvituksen rikastuttaminen ihastuttavilla ajatuksilla rentouttaa paremmin kuin tietokoneen ruutua tuijottaminen.
Sveitsiläisen tutkimuksen mukaan myös sukat jalassa nukkuminen nopeuttaa unien maailmaan astumista. Lämmin tunne varpaissa nopeuttaa ääreisverenkiertoa ja saakin unihiekan valahtamaan silmille normaalia äkillisemmin.
Lähde: Real Simple
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää