Norjan poliisi pitää todennäköisenä, että kadonneet suomalaiset ovat menehtyneet – signaalien perusteella seurue on hautautunut täysin lumivyöryn alle

Norjan poliisi sanoo, että kadonneiden suomalaisten etsintöjä jatketaan, mutta poliisi pitää todennäköisenä, että he ovat menehtyneet.

Poliisi pitää seurueen menehtymistä todennäköisenä muun muassa siksi, että, heidän katoamisestaan on kulunut jo pitkän aikaa.

Helikopterietsinnöissä havaittiin tänään kahden piipperin signaaleja, mutta henkilöitä ei ole vielä löydetty lumen alta. Signaalien avulla selvisi kahden kadonneen sijainti ja heidän tiedetään hautautuneen täysin lumen alle. Jotta seurue olisi voinut selvitä hengissä, he olisivat tarvinneet apua välittömästi.

Signaalien perusteella on aloitettu henkilön esiinkaivaminen, mutta lunta on paljon, joten töissä kestää vielä.

Vasabladetin mukaan kadonneet henkilöt ovat kotoisin Pietarsaaresta, Maalahdesta ja Vaasasta. Pietarsaarelta kotoisin oleva henkilö on syntynyt vuonna 1982 ja vaasalainen 1986.

Yksi kadonneista henkilöistä on eräoppaaksi opiskeleva, vuonna 1989 syntynyt suomenruotsalainen mies.

Lue myös:

    Uusimmat