Nokian kuolonkolarista kova syyte: Kolme kyydissä ollutta nuorta tapettiin – kuljettajan epäillään luisuttaneen auton käsijarrulla puuhun

Pirkanmaan käräjäoikeudessa puidaan tänään Nokian kuolonkolaria, jossa henkensä menetti kolme nuorta. Syyttäjä vaatii turma-auton kuljettajaksi epäillylle, tapahtuma-aikaan 17-vuotiaalle ja sittemmin täysi-ikäistyneelle miehelle rangaistusta kolmesta nuorena tehdystä taposta.

Turma tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä 16. päivä elokuuta 2020, kun Porin suunnasta tullut henkilöauto suistui tieltä ja osui puuhun. Rytäkässä kuoli kaksi nuorta naista ja nuori mies. Kuljettajaksi epäilty 17-vuotias joutui sairaalahoitoon, mutta selvisi tilanteeseen nähden vähin vammoin.

Poliisi tutki tapausta muun muassa kolmena törkeänä kuolemantuottamuksena.

Syyttäjä sen sijaan katsoi, että kyse oli kolmesta nuorena henkilönä tehdystä taposta. Syyttäjän näkemyksen mukaan kyse oli siis kolmesta tahallisesta henkirikoksesta. Vaihtoehtoisena syytteenä on kolme törkeää kuolemantuottamusta nuorena henkilönä.

Näin syyttäjä kuvailee onnettomuuteen johtaneita asioita

Syyttäjän haastehakemuksen mukaan kuljettajaksi epäilty nuori mies oli turman aikaan 1,68 promillen humalassa.

Hän oli syyttäjän näkemyksen mukaan hypännyt auton rattiin päihtyneenä ensimmäisen kerran jo noin yli kaksi tuntia ennen onnettomuutta.

Syytteiden mukaan nuorukainen oli Porin Yyteristä alkaneen matkan aikana rikkonut liikennesääntöjä, muun muassa kaahaillut ja ajanut osittain vastaantulevien kaistalla.

Osan matkasta oli ajanut joku muu, mutta syyttäjän mukaan nuorukainen oli palannut kuskiksi noin puolilta öin ja ajanut aina kello 1.09 tapahtuneeseen ulosajoon saakka. Nopeutta oli ollut paikoin jopa yli 170 kilometriä tunnissa.

Syyttäjän mukaan nuorukainen oli kuvannut ajon aikana videoita ja kirjoittanut viestejä puhelimella.

Nuorukainen on myöntänyt ajaneensa autoa noin tunnin ajan Yyteristä eteenpäin. Hän kuitenkin kiistää täysin olleensa auton ratissa onnettomuushetkellä. Sen myötä nuorukainen siis myös kiistää henkirikossyytteet.

Syyttäjä vaatii, että jos nuorukaisen katsotaan syyllistyneen tahallisiin henkirikoksiin, hänelle tuomitaan nuorena henkilönä tehdyistä rikoksista 9 vuoden vankeuteen.

Jos tekojen katsotaan sen sijaan tapahtuneen tahallisuuden sijasta törkeästä huolimattomuudesta, on nuorukainen syyttäjän mukaan tuomittava 6 vuoden vankeuteen.

Henkirikossyytettä syyttäjä perustelee sillä, että syytetyn on täytynyt tilanteessa ymmärtää, että humalaisella ja holtittomalla ajolla voi olla karmeat seuraukset.

MTV Uutiset vieraili turmapaikalla heti seuraavana aamuna. Näky oli karu:

Karu näky Nokian turmapaikalla: Jarrutusjälkien puuttuminen ja katkennut mänty kertovat hurjasta ajonopeudesta – kolme nuorta kuoli 2:15

Tämä turmasta tiedetään

Syyttäjän haastehakemuksesta selviää myös joitain tarkempia yksityiskohtia onnettomuudesta.

Haastehakemuksen mukaan on selvitetty, että turma-auto ajautui ulos ajoradalta noin 120 kilometrin tuntinopeudessa.

Haastehakemuksen mukaan auton kuljettaja oli käyttänyt käsijarrua ja auto oli kulkenut penkereellä ainakin osittaisessa sivuluisussa, kunnes se oli osunut kylki edellä puuhun ja revennyt kahtia.

Törmäys oli niin voimakas että auton takapenkki repeytyi kokonaan irti, sinkoutui ulos autosta ja iskeytyi toiseen puuhun.

Kyydissä olleet menehtyivät välittömästi 17-vuotiasta lukuun ottamatta. Syyttäjän näkemyksen mukaan nuorukainen selvisi vähin vammoin kuljettajanpuoleisen turvatyynyn ansiosta ja siksi, että puu osui autoon toiselta puolelta.

Lue myös:

    Uusimmat