Yksi Nokian kuolonkolarin uhreista opiskeli Ylöjärvellä – lukion rehtori järkytyksen keskeltä: "Kaikkia koskettava tapaus"

Nokian autokolarissa kuolleet nuoret somettivat ennen kohtalokasta törmäystä – tämä kaikki viikonlopun tragediasta tiedetään 1:18
MTV Uutiset summasi, mitä viikonlopun tragediasta tiedetään. Nuoret muun muassa somettivat ennen kohtalokasta törmäystä.

Nokian viikonloppuinen kuolonkolari tuntuu raskaasti myös Ylöjärvellä, sillä yksi turman uhreista opiskeli Ylöjärven lukiossa.

Lukion rehtori Jarkko Tuomennoro kertoo, että tapahtunut tuli ilmi eilen ja opettajille pidetyn tiedotustilaisuuden jälkeen tapahtuneesta kerrottiin myös opiskelijoille.

Opettajat keskustelivat tapahtumasta koulutunnin alussa, ja opiskelijan oma ohjausryhmä käsitteli asiaa erikseen oppitunnin ajan psykologin tuella.

– He ovat menehtyneelle läheisintä joukkoa, Tuomennoro arvioi. 

Kriisiapua tarjolla koko viikon

Koulussa järjestettiin lisäksi suruliputus ja opiskelijoille on tarjolla tehostettua kriisiapua koko viikon ajan.

– Todella järkyttävä ja kaikkia koskettava tapaus, Tuomennoro sanoo.

Tapahtuneeseen pyritäänkin reagoimaan niin, että opettajat antavat opiskelijoille aikaa käsitellä tapahtunutta, jos joku ei tapahtuneen vuoksi pysty esimerkiksi keskittymään opiskeluihin.

Opiskelijat päättivät kesälomansa ja aloittivat lukukauden viime viikolla. Rehtori toivoo, että tragediasta huolimatta opiskelijat pääsevät pian kiinni tavalliseen arkeen.

Eilen uutisoitiin, että turmassa kuoli myös Tampereen seudun ammattiopiston Tredun opiskelijoita. Kaksi kuolleista opiskeli Tredussa.

Lue myös:

    Uusimmat