Nokia tekee isot leikkaukset Suomessa

Nokian uudistukset uhkaavat suurta määrää työpaikkoja Suomessa, sanovat ministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ja ministeri Anni Sinnemäki (vihr.). Heidän mukaansa kysymys on ylivoimaisesti suurimmasta rakennemuutoksesta, mitä koskaan ennen on kohdistunut uuden teknologian toimialoille Suomessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla käynnistetään yhteistyössä Nokian kanssa toimet rakennemuutoksen hallituksi hoitamiseksi.

Ministereiden mukaan tavoitteeksi asetetaan uuden uran löytyminen mahdollisimman monelle Nokian ja sen alihankkijoiden työntekijälle.

Nokian mukaan uusi strategia vaikuttaa merkittävästi myös yhtiön toimintoihin ja henkilöstöön. Yhtiön tiedotteessa ei kuitenkaan vielä kerrota, millaisista henkilöstövaikutuksista on kyse.

Nokian viestinnästä kerrottiin STT:lle, että vaikutukset selviävät vasta myöhemmin, eikä tässä vaiheessa pystytä arvioimaan, mitä ne tarkoittavat esimerkiksi Suomessa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat