Nina Mikkonen: Koira kaipaa isäntää

Timo T.A Mikkosen Nina-vaimo kertoo MTV3 Koti -blogissaan lemmikkieläimensä odotuksesta.

Mikkosen perheen rakas Hurja-lemmikkikoira myötäelää vahvasti muiden perheenjäsenten kanssa. Lokakuun alkupuolella sairaalahoitoon joutunut Timo T.A Mikkonen on viettänyt siitä asti aikaa sairaalassa vakavassa tilassa.

– Saksanpaimenkoiramme Hurja on liikuttava odottaessaan Isäntäänsä kotiin. Kun mieheni sai sairaskohtauksen, ja koiramme vaistosi, ettei kaikki ole kuten pitää, se halusi olla lähellä lauman alfa-urosta. Kysyvä katse ja elekieli, joka viesti hätää lauman johtajan terveydentilasta, oli käsinkosketeltavaa, hän kirjoitaa MTV3 Koti -blogissaan.

Koiran haikea kaipuu on ollut näkyvissä vahvasti kaikessa sen tekemisissä. Nina kirjoittaakin, että lemmikkieläin odottaa innokkaasti perheen isähahmoa takaisin kotiin pitämään huolta muista. Nelihenkisen perheen arki on pyörinyt Ninan ja kahden pojan kesken kotona Myrskylässä.

– Siitä lähtien, kun jouduin kytkemään Hurjan kuistillamme remmiin, jotta ensi- ja muu apu saattoi saapua pysäytyksettä paikalle, se on odottanut uskollisesti Isäntäänsä saapuvaksi, hän suree koiransa puolesta.

Perheen koira odottaa palavasti valvoen sairaalassa olevaa miestä takaisin kotiin. Koira, kuten muukin perhe, on taistellut haikean kaipuunsa keskellä vahvasti.

– Ilta kun koittaa, Hurja asettuu sängyn päädylle ikkunasta ulos katsellen. Odottaa ja odottaa, uskollisesti Isäntää kotiin tulevaa…, Nina päättää blogimerkintänsä.

(MTV3)

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja