Anne Aitolehti kertoo Nina Mikkosen luotsaamassa Nina Mikkonen & Puhutaan kuolemaa -podcastissa, että oli osannut aavistaa Steffi-tyttärensä kuolevan nuorena.
Martina Aitolehden äiti, traumaneurovalmentaja Anne Aitolehti puhuu Nina Mikkonen & Puhutaan kuolemaa -podcastin tuoreessa jaksossa tyttärensä Steffin vuosia kestäneestä päihdehelvetistä sekä kuolemasta.
22-vuotias Steffi kuoli väkivaltaisissa olosuhteissa yksityisasunnolla Vantaalla heinäkuussa 2014. Jaksossa Anne-äiti kertoo, että Steffin päihdehelvetti alkoi tämän ollessa vasta 12–13-vuotias.
Anne muistelee, että alkoi jossain kohtaa hämmästellä murrosikäisen Steffin "ankaria raivareita". Hän pisti myös merkille, että tytär alkoi lukita huoneensa ovea.
Noihin aikoihin Anne löysi Steffin huoneen lattialta huumeneuloja.
– Olin ihan pöyristynyt. Siihen aikaan olin toiminnan ihminen. Että nyt pitää tehdä jotain. Mutta se tuli niin puun takaa, hän sanoo jaksossa.
Steffille haettiin apua päihteistä vieroittumiseen, mutta toimivaa apua tai vertaistukea ei Annen mukaan juurikaan saatu. Äiti kertoo tyttärensä olleen monta kertaa vieroitushoidossa.
– Hän aina karkasi sieltä kuukauden tai puolen vuoden päästä, ja sitten alkoi taas uusi rumba. Tätä kesti siihen asti kunnes hän täytti 18.
Lue myös: Kirja: Yksi kohtaaminen Steffin kanssa paljasti Martina Aitolehdelle, ettei pikkusiskoa voi enää pelastaa – Martina juoksi siskoaan kiinni työmatkallaan
Ennen kuolemaansa Steffi yritti Annen mukaan kovasti. Tyttären elämänhallintataidot olivat kuitenkin aiemman psykoosin vuoksi "vaappuvat", kuten Anne niitä kuvailee, ja huumeet olivat edelleen mukana kuvioissa. Päihteet olivat muuttaneet Steffin persoonaa.
– Kyllä siinä oli toivonkin hetkiä, sellaisia valoisia aikoja, Anne huomauttaa.
Anne kertoo, että Steffi oli ollut hoidossa mielenterveytensä vuoksi juuri ennen kuolemaansa. Steffi oli kuitenkin karannut hoitolaitoksesta saadakseen huumeita, ja seuraavana yönä hän kuoli.
Anne sanoo, että oli osannut aavistaa Steffin kuolevan nuorena.
– Se oli niin toivotonta. Se oli aina viisi askelta eteenpäin ja kuusi–seitsemän taakse. Sitä kesti niin kauan, vuodesta toiseen. Vaikka kuinka kaivoi aina toivonkipinän, niin kyllä minulla alkoi hiljalleen kääntymään realistinen (ajatus), että tässä ei voi käydä hyvin, Anne sanoo.
Anne tuntee, että teki Steffin eteen kaikkensa. Hän sanoo, ettei enää keksinyt mitään, mikä olisi voinut auttaa tätä.
– Minä en hirveästi potenut syyllisyyttä. Totuus on tällaisessa tapauksessa se, että vaikka kuinka pakotat, huudat, kiljut, itket, rukoilet, vaikka mitä, niin mikään ei auta, jollei ihmisellä ole tahtoa. Hän itse sanoi niin monta kertaa, että ”Äiti, minä en pysty lopettamaan”.
Lue myös: Podcast: Martina Aitolehti oli juuri saanut kuulla siskonsa kuolemasta, mutta asteli silti festarilavalle huudattamaan yleisöä: "Niin absurdi yhdistelmä"
Anne ajattelee, ettei kuolemaa ole, vaan sielu ikään kuin jatkaa matkaansa. Aina, kun hän istuu meren äärellä, tai missä tahansa, on hän Steffin kanssa.