Niko Ojamäki toteutti mykistävän suorituksen SM-liigassa, iski neljä osumaa – säästi maaleja seuraavaan otteluun: "Ei liikaa"

Tapparan hyökkääjä Niko Ojamäki mätti neljä maalia KalPan verkkoon lauantai-iltana Tampereella, kun kirvesrinnat voittivat 5-2-lukemin.

Ojamäki aloitti maalinteon avauserässä. Toisen erän aikana hän iski vielä kaksi lisää ja ottelun päätöserässä laukoi vielä neljännen osuman. 

– Ihan hyviä kuteja lähti ainakin tänään, vetokaan ei ole mihinkään kadonnut. Muilta tuli hyviä passeja, varsinkin (Matti) Järvisen passi selän takaa. Ei sellaisen syötön jälkeen voi epäonnistua, Ojamäki kertasi Tapparan haastattelussa.

Edellisen Tapppara-pelaaja, joka iski yhdessä ottelussa neljä maalia oli Stefan Öhman

Ojamäellä oli kolmannessa erässä mahdollisuus tehdä viidennenkin osuman, mutta siinä hän ei onnistunut. Hän heittikin vitsillä, että säästää seuraavaan peliin osumia. Ojamäki on tehnyt tällä kaudella 15 maalia ja on SM-liigan maalipörssin viidennellä sijalla.

– Ei, ei liikaa, seuraavaan peliin, Ojamäki heitti pilke silmäkulmassa.

Tappara pelaa seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona, kun se kohtaa kotikaukalossaan Hämeenlinnan Pallokerhon.

 

Lue myös:

    Uusimmat