Nico Rosberg uransa päättymisestä: ”Äitini oli iloinen”

Formula ykkösten vuoden 2016 maailmanmestari Nico Rosberg avautuu The Sun-lehden haastattelussa kyseisen vuoden mestaruustaistostaan tallikaveriaan Lewis Hamiltonia vastaan.

MAINOS

Poikkeuksellinen F1-kesä C Morella

F1-sarjassa on ennennäkemättömän vilkas kesä. Juhannusviikonlopusta alkaa kuuden viikon jakso, jonka aikana ajetaan peräti viisi kilpailua.

Seuraavaksi kisataan Ranskan Paul Ricardilla 24. kesäkuuta. Kaikki F1-kauden ajojaksot suorina C Morella. 

Tilaa C More tästä ja varmista paikkasi F1-eturivissä!

Rosberg ja Hamilton, jotka tuntevat toisensa jo 1990-luvun lopulta karting-vuosiltaan, olivat aikoinaan hyviä ystäviä. Mercedes-vuosinaan 2013-16 he eivät välillä olleet edes puheväleissä ja henkisesti tilanne oli raskas.

Rosbergin mukaan vuosi 2016 oli todella rankka. Psyykkistä valmennustakin tarvittiin.

– Olimme Lewisin kanssa niin valtavan kilpailukykyisiä. Toistin itseäni sanomalla, että ajaisin kisan kerrallaan, mutta tein niin vain itsepuolustukseksi. En maininnut, että tein läheistä yhteistyötä henkisen valmentajan kanssa.

Rosberg ilmoitti mestaruusjuhliensa jälkeen lopettavansa uransa. Hän totesi mestaruustaiston ottaneen niin koville, ettei paukkuja löytynyt enää jatkoon.

Nicon äidille Sina Rosbergille pojan uran yllättävä päättyminen tuli helpotuksena

– Äitini ei koskaan katsonut kisojani, joten urani päättymisestä hän oli iloinen. Hän ei tarvinnut elämäänsä enää pelottavia hetkiä, Nico paljastaa.

Nicon isä Kekekin hyväksyi poikansa ratkaisun, vaikka päätös tuli isälle ensin shokkina mestaruushuuman keskellä.

– Isäni on iso kilpa-ajofani, mutta hän ymmärtää nyt päätöstäni, koska näkee minun olevan onnellinen. Luulen hänen saaneen sisäistä rauhaakin, ja luulen hänen olevan onnellinen, että olen mennyt elämässäni eteenpäin, Nico arvelee.

Kilpa-ajouransa jälkeen Nico Rosberg on keskittynyt liiketoimiinsa. Hän on investoinut Formula E-sähköautosarjaan ja ostanut saksalaisen teknologiayhtiön.



Lue myös:

    Uusimmat