Nick Caven pojan traagisesta kuolemasta lisätietoja – huumeilla osuutta asiaan

Laulajatähti Nick Caven teini-ikäinen poika Arthur menehtyi kesällä. Poika oli käyttänyt huumeita ennen tapaturmaista kuolemaa.

Australialaislaulaja Nick Caven 15-vuotias Arthur-poika kuoli heinäkuussa tapaturmaisesti pudottuaan 18 metriä korkealta kalliolta Englannin etelärannikolla Brightonin kaupungissa.

Daily Mail -lehden mukaan ohikulkijat löysivät Caven, 58, pojan ja yrittivät elvyttää Arthuria tuloksetta, eikä häntä pystytty pelastamaan myöskään sairaalassa.

Kuolemansyyntutkimuksissa on selvinnyt, että Arthur oli LSD-huumeen vaikutuksen alaisena ennen putoamistaan kalliolta. Laulajan pojan verestä löytyi myös kannabista.

– Arthur oli niin vahvasti huumeiden vaikutuksen alaisena, että hän ei enää erottanut mikä oli aitoa ja mikä ei. Viimeisessä ystävälleen lähettämässään viestissä hän kyseli ystävältään, että ”missä minä olen”, kuolinsyytutkimuksissa on selvinnyt Daily Mailin artikkelin mukaan.

– Pari ohi ajanutta autoilijaa huomasi Arthurin horjuvan kallion reunalla ennen kuin hän putosi alas.

Pudotuksessa Caven pojalta murtuivat pääkallo ja jalat. Hän kärsi myös aivojen sisäisestä verenvuodosta.

Arthurin kuoleman jälkeen Nick Cave ja Susie-vaimo julkaisivat tiedotteen, jossa he kommentoivat poikansa kuolemaa.

– Arthur oli kaunis, iloinen ja rakastava poika. Toivomme saavamme surra rauhassa tänä vaikeana aikana.

Arthur Caven kaksosveli Earl jätti veljensä kuolinpaikalle tuotujen kukkien joukkoon liikuttavan viestin.

– Olit paras veli, mitä olla saattoi. En ikinä unohda sinua, viestissä luki.

Lue myös:

    Uusimmat