NHL-seura ei aio käyttää sateenkaaripaitoja – haluaa suojella venäläispelaajiaan: "Ei ole meidän käsissämme"

Useat NHL-seurat ovat käyttäneet otteluissaan lämmittelypaitoina sateenkaaren värein varustettuja Pride-paitoja. Chicago Blackhawks ei tule kuitenkaan tekemään näin, sillä seura haluaa suojella venäläispelaajiaan. Aiheesta kertoi uutistoimisto AP.

Chicagon oli tarkoitus käyttää Pride-paitoja sunnuntaisessa Vancouver Canucks -ottelussa, mutta nyt organisaatio on muuttanut mielensä venäläispelaajien takia. Päätöksen takana olisi Venäjän päätös tiukentaa maan seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia lakeja. Chicago teki päätöksen keskusteltuaan ulkopuolisten turvallisuusviranomaisten kanssa.

– Emme voi vaikuttaa maailman kysymyksiin, joten se ei ole meidän käsissämme, Chicagon päävalmentaja Luke Richardson sanoi ja myönsi, että hän ja pelaajat ovat pettyneitä tapahtuneeseen.

– Emme halua, että pelipaidat edustavat koko iltaa. Tulemme jatkossa huomioimaan HLBT-liikkeen ja me pelaajat kunnioitamme sitä. Meistä tuntuu, että se on oikea päätös joukkueellemme, Chicagon puolustaja Seth Jones totesi.

NHL ei ole suostunut kommentoimaan tapausta. Myös Vancouver Canuks ja Buffalo Sabres oli suunnitellut järjestävänsä lähiaikoina Pride-illan. Seurat eivät kuitenkaan ole vielä päättäneet, kuinka ne tulevat toimimaan paitojen suhteen. Buffalo, jossa pelaa yksi venäläispelaaja, aikoo käsitellä asiaa viikonloppuna.

Florida Panthersilla oli oma Pride-iltansa perjantaina, jolloin joukkueen venäläinen maalivahti Sergei Bobrovski luisteli lämmittelyyn sateenkaaripaidassa. Näin ei tapahtunut Floridan Eric ja Marc Staalin kohdalla, jotka eivät pukeneet paitaa ylleen vedoten uskonnollisiin syihin.


Lue myös:

    Uusimmat