Netflixiin aivan uudenlainen elokuva – tuottajana komediatähti Will Ferrell

Komediatähti Will Ferrell tuottaa Netflixille Euroviisuista kertovan elokuvan.

Uutisankkuri: Ron Burgundyn Legenda -kulttiklassikon luonut Will Ferrell hyppää euroviisujen maailmaan uudessa Netflix-suoratoistopalvelulle tuottamassaan elokuvassa. Eurovision-nimellä kulkeva elokuva kertoo suositusta laulukilpailusta.

Ferrell oli paikalla tämän vuoden viisufinaaleissa Lissabonissa ja sai lähteiden mukaan järjestäjiltä luvan elokuvan tekoon. Lisäksi hän vietti finaaleissa aikaa kilpailijoiden kanssa. Näyttelijä tutustui laulukilpailuun ruotsalaisen vaimonsa kautta ensimmäistä kertaa jo 1990-luvun lopulla.

Ferrell käsikirjoittaa elokuvan yhdessä entisen Saturday Night Live -aisaparinsa Andrew Steelen kanssa, Ferrell myös näyttelee elokuvassa. Aiemmin Ferrell on työskennellyt suoratoistopalvelun kanssa tuotettuaan viime kuussa julkaistun Ibiza-elokuvan.

Euroviisut eivät ole Yhdysvalloissa vielä kovin suuri juttu, joten Netflix tähdännee elokuvalla kansainvälisille markkinoille. Elokuvasta ei ole tihkunut toistaiseksi enempää yksityiskohtia, vielä ei tiedetä laulaako Ferrel elokuvassa itse ja minkä maan kilpailuotteisiin siinä keskitytään.

Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat