Sieppauksen uhriksi Jemenissä joutunut Neste Oilin johtaja Leila Kaleva oli maassa lomamatkalla, johon yhtiöllä ei ollut oikeutta puuttua.
Neste Oilin vastuullisuus-, turvallisuus- ja ympäristöjohtaja Simo Honkasen mukaan yhtiön kaikista ulkomaille suuntautuvista työmatkoista tehdään sen sijaan aina riskiarvio.
Onko Neste Oililla jonkinlaisia rajoituksia siitä, minne omat työntekijät eivät saisi matkustaa?
– Meidän kaikki työmatkat ovat tarkkaan rajattuja. Kaikkiin maihin, joihin työmatkoja kohdistuu, tehdään aina riskiarvio. Meillä on tarvittaessa rajoituksia tiettyihin maihin, Honkanen kertoo MTV3 Uutisille.
Mitkä nämä maat ovat, joihin on rajoituksia?
– No se vaihtelee aina tilanteen mukaan. Me saamme säännöllisesti matkustuskohteina olevista maista raportteja, joiden perusteella sitten tehdään päätöksiä, Honkanen muotoilee.
Neste Oililla ei ole tällä hetkellä liiketoimintaa Jemenissä, eivätkä yhtiön työntekijät matkusta sinne työasioissa. Honkasen mukaan ulkomaille suuntautuvia työmatkoja joudutaan kuitenkin harvoin rajoittamaan.
– Meidän operaatiot ovat usein sellaisissa maissa, joissa ei ole vakavia vaaroja tai riskejä havaittavissa. Jokainen joutuu kuitenkin aina noudattamaan varovaisuutta, kun on ulkomailla, Honkanen tähdentää.
Neste Oil tekee omat johtopäätökset
Leila Kaleva ja hänen miehensä Atte Kaleva saapuivat Suomeen viime perjantaina yli neljän kuukauden sieppausdraaman jälkeen. Leila Kalevan paluusta töihin ei ole vielä varmuutta.
– Meillä ei ole asian suhteen mitään kiirettä. On selvää, että yli neljän kuukauden aika epätavallisissa oloissa on pitkä jakso. Asia päättyi kuitenkin onnellisesti ja henkilöt ovat terveinä kotimaassa, Honkanen selvittää.
Neste Oil aikoo myös itse tutkia tarkkaan sieppausoperaatiota, jonka jälkeen tehdään tarvittavat johtopäätökset.
– Asian käsittely kestää pitkään ja sitten tehdään mahdollisia johtopäätöksiä, Honkanen sanoo.
Sotilaiden rooli sieppaustapauksen selvittelyssä pieni
Soini Jemen-vapautuksesta: Suomi ei ollut sivustakatsoja
Kanerva: Yhteiskunnan vastuu syyniin myöhemmin