Neljä päivää ennustajana

Matkalla Jyväskylään asiakkaani kysäisi: "Mitä annamme lahjaksi ennustettaville?" Myyntipäällikkö ehdotti pientä samppanjapulloa, mutta minä tyrmäsin idean - tämä oli jotain niin ainutlaatuista, että siitä pitäisi jäädä käteen jotain pysyvämpää. Sitten välähti. Sanoin: "Hei, eikös Jyväskylässäkin ole tori? Ne myyvät toreilla usein sellaisia värikkäitä koristekiviä, haetaan sellaisia onnenkiviksi!" Idea otti tulta ja päätimme kaupunkiin päästyämme etsiä ensimmäiseksi torin. Meidän ei kuitenkaan tarvinnut ajaa kuin pari kilometriä, kun yhtäkkiä tien vieressä oli iso kyltti: "Korukiviä, 200 m".

Me olimme jo tunnelmaan virittäytyneitä, ja se tuntui selkeältä kohtalon sormelta - sinne! Kivien keräämistä ja käsittelyä harrastava vanha koruseppä piti myyntinäyttelyä kotipihansa sivurakennuksessa, ja saimme mukaamme pussillisen värikkäitä kiviä, todella edullisesti. Mahtavaa!

Mahtava oli myös menestys.Vielä vuosia tapahtuman jälkeen asiakkaani on nähnyt ennustajan lahjoittamia onnenkiviä omien asiakkaittensa työpöydillä.

Näyttävä sisääntulo

Hotellissa suoritin pikaisen naamioitumisen ja lähdimme kohti messujen avajaisia. Jo hotellin aulassa tunsin kaikkien katseiden liimautuvan selkääni... pukuni pienet metallikolikot ja housun lahkeisiin ommellut pienet kulkuset kilisivät ja helisivät, ja huivini heijastivat auringonsäteet sateenkaaren eri väreissä. Olin todella erikoinen näky Suomen syksyyn. Kaikki oli niin kuin pitikin. En koskaan unohda sitä, miten syvä hiljaisuus laskeutui Jyväskylän messujen auditorioon, kun purjehdimme paikoillemme kesken avajaistilaisuuden.

Seuraavien messupäivien aikana sain elämäni tilaisuuden flirttiin. Otin katsekontaktin varmaan viiden tuhannen ihmisen kanssa, hymyilin jokaiselle... ja sain melkein jokaisen hymyilemään takaisin. Aivan mieletön endorfiinipommi, sain siitä valtavasti energiaa - enkä ilman sitä ehkä olisi jaksanutkaan tosi rankkaa ennustamista.

Ennustaminen on vaikeaa - varsinkin tulevaisuuden ennustaminen

Niin uskomatonta kuin se onkin, ihmiset olivat aivan käsittämättömän valmiita uskomaan siihen, mitä sanoin. Ensimmäisen päivän jälkeen nauroin asiakkaalleni, että jos en itse tietäisi, että itse keksin tämän omasta päästäni, alkaisin itsekin uskomaan siihen mitä sanon; niin vakavissaan ihmiset ottivat käynnin ennustajalla.

Toisen päivän jälkeen ei enää naurattanut. Luotani lähti ihmisiä kyyneleet silmissä, törmääminen ennustajaan tilanteessa, jossa siihen ei ollut ollenkaan varautunut, kosketti ihmisiä niin syvältä että se pelotti. Sekä heitä että itseäni. Eräälle miehelle nostin kortin, jossa oli sanat "Kiintymys" ja "Pettymys", kortti oli ruutukakkonen, ja olin päättänyt että ruutu symboloi rahaa. Tulkitsin sen hänelle sanomalla, että hänelle on tulossa pieni taloudellinen pettymys sellaisten ihmisten taholta, joihin hän on kiintynyt. Leikillisesti naurahtaen sanoin hänelle: "Jos nyt olet jotain perheyritystä ajatellut perustaa, niin kannattaisi ehkä harkita." Hän meni aivan valkoiseksi ja sanoi: "Ensi kuussa piti aloittaa."

Eräs nainen sai kohtalon kortiksi herttakuninkaan. Pyysin kaikkia ihmisiä nostamaan pakan ennen aloittamista vasemmalla kädellä, niin että näin oliko heillä sormus vai ei. Pitkä kokemus astrologiasta antoi lisäeväitä ennustusten keksimiseen, ja niin kysyin myös jokaiselta ennustettavalta hänen horoskooppimerkkiään. Tämä nainen oli tunteellinen rapu ja hänen kädessään oli vihkisormus painunut syvälle - tiesin että liitolla oli ikää. Sanoin hänelle, että hän elää parisuhteessa, joka on alkanut polkea paikoillaan, eikä enää tyydytä (kenelle ei kävisi näin pitkässä suhteessa?) mutta että suureksi onnekseen hänen kohtalonsa on vielä edessäpäin, ja häntä odottaa pakan suurin rakastaja. Nainen ilahtui suuresti ja sanoi: "Nyt minä sen teen! Olen jo kaksi vuotta kerännyt voimia, että pystyisin ottamaan avioeron, nyt minä kyllä teen sen!"

Kyllä alkoi vastuu painaa.

Lohdutin itseäni toteamalla, että jos viisikymppinen insinööri päättää messuilla tapaamansa ennustajaeukon antamien vinkkien vuoksi peruuttaa bisnes-suunnitelmansa, tai keski-ikäinen nainen ottaa rakastajan toivossa avioeron, on päätös viime kädessä heidän itsensä - ja vastuu myös. Mutta omilla harteilla alkoi kyllä olla aika painavana sellainen tunne, että leikin asioilla, jotka eivät ole leikittäviksi tarkoitettu.

Elämä on tässä ja nyt

Kotiin päästyäni viskasin kortit pöytälaatikkoon, enkä koskenutkaan niihin yli vuoteen, ennen kuin eräs toinen asiakas, messumenestyksestäni kuultuaan pyysi minua yllätysvieraaksi kolleegansa polttareihin. Se oli niin iso vitsi, että siihen suostuin... mutta seurauksena oli se, että polttarisankari suuttui verisesti asiakkaalleni, joka kuulemma oli paljastanut liikaa hänen yksityisasioitaan minulle. Hän nimittäin tunnisti minut äänestä, ja järkyttyi syvästi siitä, miten paljon "tiesin" hänestä.

Eihän minulle mitään ollut kerrottu.

Pitihän tällaisen menestyksen jälkeen kokeilla korteilla uudelleen.... ja uudelleen. Ja todeta, että ihmiset ottavat ennustuksen niin vakavasti, että heille on todella painotettava etukäteen, että en ole "oikea" ennustaja, jos haluan säilyttää oman mielenrauhani. Nykyisin tartun kortteihin vain harvoin, ennustaakseni leikin varjolla ystävilleni. Joka ikinen kerta ennustuksen aloittaessani sanon: "Teen tätä vain huvikseni, en ole ammattilainen, älä suhtaudu tähän liian vakavasti." Vaikka meidän kaikkien sisällä ei ehkä asukaan sitä ennustajaa (lehmästä nyt puhumattakaan), meissä melkein kaikissa tuntuu olevan joku sellainen sisäinen "kieli", joka oikeissa olosuhteissa alkaa soida hyvin herkkiä, mystisiä säveliä. On ollut suunnattoman hieno, vaikka pelottavakin, kokemus saada olla se, joka tuota kieltä koskettaa.

Oikeasti olen kuitenkin sitä mieltä, että elämä on tarkoitettu elettäväksi päivä kerrallaan, tässä ja nyt. Huominen tulee aikanaan, joka tapauksessa. Olen kehittänyt "ennustustavan", joka on astrologian tavoin tarkoitettu itsensä kohtaamiseen ja toisten ihmisten ymmärtämiseen, ei huomisen salojen selvittämiseen. Mutta tämä on minun tieni - jokainen meistä valitsee omansa.

Teksti: Merja Ahlström