"Näytti ensimmäistä kertaa elämässäni, että nyt tulee turpaan itsellekin" – Hämmentävä kahakka väritti Pikkuhuuhkajien upeaa voittoa

Suomen jalkapallomaajoukkueilla oli tiistaina onnistunut päivä, kun Huuhkajien MM-karsintaottelun voiton lisäksi myös Pikkuhuuhkajat nappasi kolme pistettä.

Suomen alle 21-vuotiaat voittivat EM-karsintojen lohkokärjen Itävallan komeasti 3–1. Osumista vastasi Oliver Antman ja kahdesti osunut Naatan Skyttä.

Tampereelta Ilveksen riveistä ranskalaiseen Toulouseen taannoin siirtynyt Skyttä oli ottelun hahmo ja väläytteli pallollisia taitojaan kotikaupunkinsa pyhätön Ratinan nurmella.

Skyttä sai erityishuomiota Itävallan pelaajilta, eikä säästynyt vastustajan potkuilta jaloille, joita tuli myös vihellyksien jälkeen.

Osittain tähän liittyi myös ottelun ensimmäisen puoliajan lopulla nähty selkkaus, jossa Itävaltaa luotsannut Werner Gregoritsch poltti täysin päreensä.

– Meidän pelaajia potkittiin aika kovasti viimeinen kymmenen minuuttia, oltiin vastaanottavana puolena vihellyksien jälkeen. Sitten vihellettiin puoliaikatauko alkaneeksi ja siitäkin tuli joku potku, se aiheutti pientä polemiikkia, Suomen päävalmentaja Juha Malinen kertasi Ylen haastattelussa pelin jälkeen.

Koiruuksista vastasi Itävallan Nicolas Seiwald, joka sai ansaitusti varoituksen jälkipelistään.

Sitten päävalmentaja Gregoritsch otti kohteekseensa Suomen pelaajan Eetu Mömmön, ja Malisen piti mennä rauhoittelemaan tilannetta.

– Jostakin syystä vastustajan valmentaja, kokenut valmentaja, menetti täysin hermonsa ja tuli haukkumaan meidän pelaajiamme. Minä tietenkin pidin omieni puolta ja yritin pitää hänet kaukana. Mutta hän vain jatkoi huutoaan naama punaisena ja näytti ensimmäistä kertaa mun elämässäni, että nyt tulee turpaan itsellekin.

Malisen mukaan hän kävi asiaa läpi vielä ottelun jälkeen Gregoritschin kanssa.

Suomi harkitsee, aikooko se tehdä valituksen Itävallan käytöksestä tiistai-illan ottelussa.

– Meidän pitää tutkia se asia. Kaikki koiruudet, mitä tässäkin pelissä tuli, kyllä ne pitää kitkeä pois. Suuri kiitos joukkueelle, että käsiteltiin se asia, eikä missään vaiheessa lähdetty provosoitumaan, Malinen summasi.

Suomen onnistuneen jalkapallopäivän täydensi Huuhkajien ja Pikkuhuuhkajien ohella Minihuuhkajat eli alle 19-vuotiaiden maajoukkue, joka selvitti tiensä EM-jatkokarsintaan.

Lue myös:

    Uusimmat