Näyttelijä Krista Kosonen otti selvää sukujuuristaan uutuusohjelmassa – sai kuulla, että hänen lähisukulaisensa on murhattu: "Se tieto järisytti"

Katso esimakua Sukuni salat -ohjelmasta! 1:47
Tällainen on MTV3-kanavan uutuusohjelma Sukuni Salat!

Maikkarin uutuusohjelmassa, Sukuni salat, selviää, että Kososen lähisukulainen on aikoinaan murhattu. 

Näyttelijä Krista Kosonen ei osallistu liiemmin televisio-ohjelmiin työnsä ulkopuolella. Tällä kertaa hän teki kuitenkin poikkeuksen. Kosonen nähdään helmikuussa MTV3-kanavalla alkavassa Sukujeni salat -ohjelmassa, jossa selvitetään julkisuudesta tunnettujen suomalaisten sukuhistoriaa. 

 – Minua on pyydetty kaikenlaisiin ohjelmiin mukaan, mutta en ole tuntenut omakseni sellaisia, joissa pitää esiintyä omana itsenään. Minua on aina kiinnostanut suvussani olevat selvittämättömät asiat ja olen ollut halukas tietämään, mitä on oikein tapahtunut, Kosonen kertoo MTV Uutisille. 

Salapoliisityö käynnistyi, kun Kososen useilta sukulaisilta otettiin DNA-testit. Sen jälkeen tuotantotiimi lähti selvittämään, löytyykö näyttelijän suvusta jotain kiinnostavaa tietoa. Ei mennyt kuin muutama viikko ja tuotantotiimi otti Kososeen yhteyttä. Tiedon perusteella he olivat valmiit tekemään jakson, jos Kosonen olisi vielä suostuvainen. 

 – Se oli sellainen koukku, että en voinut olla lähtemättä mukaan. Kun tietoa oli löydetty, niin olisi ollut ikävä olla ottamatta selvää. 

Tuotanto halusi kuitenkin ennen  prosessin käynnistymistä varmistaa, olisiko jotain sellaista tietoa, mitä Kosonen ei haluaisi tietää. 

 – Ihmettelin, että mitä sellainen tieto voisi olla. He sanoivat, että esimerkiksi jotkut eivät halua tietää sukulaisensa natsimenneisyyttä. Minua kiinnostaa aivan kaikki.  –  Tosin sanoin, että en halua tietää, jos olisimmekin Antin kanssa sukulaisia, Kosonen vitsailee viitaten ohjaajana työskentelevään aviomieheensä Antti J. Jokiseen

Kososen sukua tutkittiin niin äidin kuin isän puolelta. Erityisesti Kosonen halusi saada selville mysteerin, joka liittyy hänen lähisukulaiseensa.

Perusteellisen tutkimustyön tuloksena mysteeri saatiin ratkottua. Selvisi, että Kososen lähisukulainen on aikoinaan murhattu. 

 – Vaikea kuvailla, miltä se tuntui, kun sain kuulla asiasta. Kyllä se jollain tavalla järisytti, Kosonen kuvailee. 

Sukujeni Salat MTV3-kanavalla 15. helmikuuta kello 20 alkaen!

Lue myös:

    Uusimmat