Näyttääkö Kossupullo oudolta? Tästä se johtuu

Suomalaisten rakastama Koskenkorva Viina täyttää heinäkuussa 60 vuotta. Sen kunniaksi Kossupulloja myydään nyt numeroituna erikoiseränä.

Suomen kautta aikojen suosituin väkevä alkoholijuoma, Koskenkorva Viina, täyttää 1.7.2013 60 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Altia toi Alkoihin ja ravintoloihin juhlaerän Koskenkorva Viinaa, jossa lasipullo on saanut ylleen kultaisen numeroidun erikoisetiketin sekä kultaisen korkin. Numeroituja juhlapulloja myydään rajoitettu 300 000 kappaleen erä.

Altian Category Director Arja Liimataisen mukaan kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun klassinen Kossupullo saa uuden ilmeen.

– Jopa Koskenkorva Viinan resepti on muuttunut vuosien saatossa. Se valmistettiin alun perin perunasta, mutta nyt jo vuosikymmeniä on käytetty pelkästään kotimaista ohraa sen valmistuksessa. Myös juoman pakkaus on muuttunut: etiketti on uusittu muutamia kertoja historian varrella – viimeksi vuonna 2012, jolloin perinteinen peltomaisema palautettiin etikettiin, Liimatainen kertoo.

Koskenkorva Alkon toiseksi myydyin tuote

Koskenkorva on Liimataisen mukaan kautta aikojen ollut Suomen myydyin viina. Se saavutti suuren suosion jo tullessaan markkinoille 1953. Tällä hetkellä Koskenkorva on kaiken kaikkiaan toiseksi myydyin alkoholijuoma Alkossa. Koskenkorva piti vuosia myydyimmän juoman titteliä, mutta vuonna 2005 Hartwallin Original Gin Long Drink eli lonkero ohitti Kossun.

Mutta mikä sitten selittää Koskenkorvan huiman suosion?

– Se on suomalaisten kansallisomaisuutta ja perinne. Se kuuluu suomalaisten elämään ja arkipäivään – on kuulunut jo monta vuosikymmentä, Liimatainen tiivistää.

Viinassa käytetty ohra on täysin kotimaista ja Liimataisen mukaan suurin osa tulee jopa 100 kilometrin säteeltä Koskenkorvan tehtaasta Ilmajoella. Juoman valmistustavat ovat melko ekologiset, mutta luomua Koskenkorva ei sentään ole.

– Juomaa ei valmisteta luomuohrasta. Mutta siinä on suomalaista ohraa, vettä ja vähän sokeria lisäksi, niin onhan se nyt aika luonnollinen tuote.

Petra Kiiski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat