Nasa puuhaa leijulautayhtiön kanssa avaruuteen scifi-elokuvien tekniikkaa

Tämä uutinen kuulostaa siltä, kuin oltaisiin yllättäen hypätty ajassa vähintään sata vuotta eteenpäin.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa alkaa nimittäin tehdä yhteistyötä leijulautaa kehittäneen Arx Pax -yhtiön kanssa.

Tavoitteena on kehittää Star Trekistä tuttu, avaruudessa toimiva vetosäde. Asiasta kertoo teknologiasivusto Gizmodo.

Lähdetäänpä liikkeelle siitä, että mikä leijulauta on: Kyseessä on magneettisesti ilmassa leijuva skeittilauta, joka on saanut innoitusta Paluu Tulevaisuuteen -kasarihittileffasta.

Arx Pax julkisti viime vuonna Hendo Hoverboard -leijulaudan. Kyseessä ei ole aivan yhtä monikäyttöinen laite kuin elokuvissa, sillä se vaatii toimiakseen tietynlaisen metallisen alustan. Lisäksi se on aika äänekäs ja sillä on lyhyt käyttöaika.

Mutta magneettien kanssa toimiminen on valmistanut yhtiötä paljon merkittävämpään projektiin. Ja tässä vaiheessa kuvioihin tulee Nasa. Tavoitteena on siis käyttää leijulauta-teknologiaa pienen magneettisen vetosäteen luomiseksi.

-Nasa tajusi, että tämä on perustavanlaatuinen työkalu. Me kehitämme Nasalle tekniikkaa, jolla voi vaikuttaa esineisiin avaruudessa ilman, että niihin koskettaisiin, toteaa Arx Paxin perustaja Greg Henderson Gizmodolle.

Magneettisen teknologian avulla esimerkiksi etäällä toisistaan olevia satelliitteja saataisiin houkuteltua kohtaamaan toisensa.
Tässä vaiheessa keskitytään 10 x 10 senttimetrin CubeSats -satelliitteihin. Niitä on käytetty maapallon havainnointiin avaruudesta.

-Me pohdimme miten CubeSats -satelliitit saataisiin linkitettyä keskenään ja miten niitä pystyttäisiin liikuttelemaan suhteessa toisiinsa, Henderson toteaa.

Gizmodo huomauttaa kuitenkin, että toistaiseksi tiedot projektista ovat melko vähäisiä. Ei ole esimerkiksi tietoa siitä, että miten kyseinen vetosäde saisi tarvittavan tehon ja minkälaisilla etäisyyksillä se pystyisi toimimaan.

-Mutta jos haluamme, että meillä joskus on käytössämme avaruusalusten liikuttelun mahdollistava vetosäde, niin jostainhan tuo projekti on aloitettava, huomauttaa Gizmodo.

Arx Pax on pohtinut leijulautatekniikkansa hyödyntämistä myös leijuvien talojen rakentamiseen. Tekniikka suojaisi rakennuksia vaikkapa maanjäristyksiltä. 

Lue myös:

    Uusimmat