Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on valinnut avaruusyhtiö SpaceX:n rakentamaan kuumoduulin, joka vie yhdysvaltalaiset astronautit takaisin Kuun pinnalle osana Artemis-avaruusohjelmaa. Kuuhun on tarkoitus lähettää ensimmäistä kertaa myös naisastronautti.
Washington Post -sanomalehden tietojen mukaan SpaceX päihitti tarjouskilpailussa Amazon-miljardööri Jeff Bezosin Blue Originin sekä puolustusteollisuuden yrityksen Dyneticsin. Sopimuksen kerrotaan olevan 2,9 miljardin dollarin arvoinen.
Nasan päätöstä voi pitää huomattavana luottamuksen osoituksena SpaceX:ää kohtaan, sillä aiemmin Nasan tapana on ollut palkata yksityissektorin hankinnoissaan tehtävään useampi eri yhtiö siltä varalta, että joku niistä epäonnistuu.
Miljardööri Elon Muskin perustaman SpaceX:n yhteistyö Nasan kanssa on kantanut muutenkin hedelmää. Yhtiön Crew Dragon -avaruusaluksen on määrä toteuttaa toinen miehitetty lentonsa kansainväliselle avaruusasema ISS:lle ensi viikolla.
Lue myös: SpaceX:n prototyyppiraketti räjähti jälleen – "kaunis laskeutuminen" vaihtui minuuteissa liekkimereen
SpaceX:n alus poimii astronautit Kuun kiertoradalta
SpaceX toteutti ensimmäisenä yksityisyrityksenä miehitetyn lennon ISS-avaruusasemalle viime vuonna. Sen myötä Yhdysvallat pystyi ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen lähettämään astronautteja kiertoradalle omalta kamaraltaan.
Lakkautetun avaruussukkulaohjelmansa vuoden 2011 viimeisen lennon jälkeen Yhdysvallat oli ollut riippuvainen Venäjän Sojuz-raketeista.
Vuodelle 2024 suunnitelluissa Artemis-kuulennoissa on määrä käyttää SpaceX:n prototyyppivaiheessa olevaa Starship-avaruusalusta, joka on suunniteltu kuljettamaan suurta miehistöä ja laskeutumaan niin maapallolle kuin muillekin taivaankappaleille.
Starshipin kehitys ei toistaiseksi ole sujunut ruusuisesti. Aluksen prototyyppejä on räjähtänyt koelaukaisuissa jo neljä.
