USA 2004. Ohjaus: Robert Zemeckis. Käsikirjoitus: Zemeckis, William Broyles Jr. Chris Van Allsburgin teoksen pohjalta. Tuotanto: Steve Starkey, Robert Zemeckis, Gary Goetzman, William Teitler. Kuvaus: Don Burgess, Robert Presley. Leikkaus: R. Orlando Duenas, Jeremiah O'Driscoll. Pääosissa (suom.äänet): Juha Paananen, Henri Piispanen, Markus Bäckman, Viivi Tamminen, Seppo Pääkkönen, Jari Karjalainen, Petri Hanttu, Sasu Moilanen. (orig. äänet): Tom Hanks, Leslie Harter Zemeckis, Daryl Sabara, Nona Gaye, Eddie Deezen, Peter Scolari. Kesto: 99 min. Tämä arvio perustuu elokuvan alkuperäiseen, englanninkieliseen versioon.
Jos elokuvan pohjana on ainoastaan 30-sivuinen lasten kuvakirja, ei ihme jos reilun puolitoistatuntisen elokuvan ainekset tuntuvat loppuvan kesken. Napapiirin pikajuna - The Polar Express, tehokaksikko Bob Zemeckisin ja Tom Hanksin uusin yhteinen taidonnäyte, vaikuttaa visualisoinneillaan hyytyäkseen lopulta omaan ohuutensa.
Chris Van Allsburgin rakastettuun kuvateokseen perustuva Napapiirin pikajuna on kertomus pojasta, joka epäilee joulupukin olemassaoloa. Eräänä unettomana yönä vesseli herää kovaan mekkalaan pihamaalta, jonne on pysähtynyt - pikajuna Polar Express! Muhkeaviiksinen konduktööri kehottaa lumessa tarpovaa lasta nousemaan rohkeasti kyytiin; juna kiidättää epäilevät lapset itsensä Joulupukin ja tonttujen luokse Pohjoisnavalle.
Napapiirin pikajuna on satu, josta haluaisi kovin mielellään pitää. Olisi mukavaa todeta, miten nautinnollista tietokoneanimaation jälki tänä päivänä onkaan - miten aitoa ja elinvoimaista. Mutta kun ei niin ei. Zemeckisin ja Hanksin hyväätarkoittava (ja taaloja tahkoava) jouluseikkailu kompastuu omiin rajoitteisiinsa, joista pienin ei suinkaan ole ihmishahmojen puutteellinen esittäminen. Kerrottaessa tarinaa joulusta, joka saa vanhankin nuortumaan ja lasten silmät loistamaan, olisi paikallaan, että nuo sielunpeilit edes jollain tavoin kykenisivät vastaamaan valon haasteeseen. Napapiirin pikajuna on kyllä täynnä lahjoista haaveilevia lapsukaisia, mutta mitään tähtisilmiä nämä nassikat eivät ole. Päinvastoin, kumimaisesti kokoonpannut ja kömpelöhkösti liikehtivät tietokonetenavat muistuttavat enemmän eläviä kuolleita...
Toki elokuvassa on paljon ihasteltavaa, ja voihan olla, että vauhdin hurmassa vajavaisemmat visuaaliset detaljit ja itse humaanin sanoman ohuus ehtivät unohtua. Parhaimmillaan Napapiirin pikajuna on lennokas tykinkuula, joka liitää ja luistelee, väistää porot ja vyöryy vuoristoratana energisesti eteenpäin. Pohjoisnavalle kulkevilla kiskoilla ei nimittäin tylsää tuokiota tunneta. Tympeämpää meno onkin sitten vaunuosastossa, jossa kulkeva konduktööri (tietokoneluomus on Hanksin inkarnaatio) höperehtii aforismeja matkalle lähtemisen merkityksestä ja tarjoilee lapsille matkaevääksi kuumaa kaakaota. Etenkin viimemainittu kohtaus hätkähdyttää suoranaisella hyökkäävyydellään; Hanksin karjuessa laulun sanoja junan mikkiin keittiöapulaiset sinkoilevat kuppeja ja kiehuvaa juomaa ympärilleen lähes ahdistavalla nopeudella.
Tom Hanksia on mahdotonta sivuuttaa elokuvaa arvioidessa - katsoi sitten suomeksi dubattua tai alkuperäistä versiota. Hanksin piirteet, jotka on vangittu näyttelijän kasvoilta datasensorien avulla, näkyvät selkeimmin konduktöörin olemuksessa, mutta häivähdyksiä tähdestä tavoittaa myös junan aaveen, Joulupukin ja pienen pojan isän inkarnaatioissa. Originaaliversiossa vaikutelmaa tukee luonnollisesti myös Hanksin omaleimainen ääni, joka tosin ei kykene venymään loputtomiin variaatioihin. Kuusi ääniroolia tuntuu olevan Tompallekin liikaa.
165 miljoonaa dollaria maksanut Napapiirin pikajuna on lastenelokuva, jonka taustalta haiskahtaa myös laskelmoitu tuotteistaminen. Varmaa on ainakin se, ettei Disneyn teemapuistoissa tarvinne kovin pitkään odotella The Polar Express -vuoristorata-ajelua - sehän on jo itse elokuvaan sisäänkirjoitettu. Oma lukunsa ovat sitten 3D IMAX-teatterit, jotka kykenevät hyödyntämään elokuvan vauhdikkuutta ihan eri tavalla. Harmi, ettei meillä Suomessa ole näillä näkymin mahdollista päästä nauttimaan peräti kolmiulotteisesta jouluviihteestä.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Sandrew Metronome