Tulevissa eduskuntavaaleissa on jälleen liuta julkkisehdokkaita. Puolueiden listoilta löytyy muun muassa näyttelijöitä, urheilijoita, muusikkoja ja kaunottaria.
Heidän etunsa on tunnettuus, heikkous sen sijaan poliittinen epäuskottavuus. Näin uskoo poliittisen historian professori, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Jokisipilän mukaan puolueet ovat haalineet julkkiksia listoilleen kautta historian, mutta 1980-luvulta lähtien heitä on ollut tasaisesti kaikilla puolueilla. Puolueille he ovat tunnettuutensa vuoksi potentiaalisia ääniharavoita, jotka parhaimmassa tapauksessa raivaavat tiensä Arkadianmäelle.
–Julkisuuden henkilöiden ehdokkuus kertoo poliittisen kulttuurin muutoksesta ja politiikan henkilöitymisestä, jossa puoluekannan ohella poliitikoiden persoonilla on yhä enemmän merkitystä, Jokisipilä sanoo.
Tiedätkö jo, ketä aiot äänestää eduskuntavaleissa? Ehdokasvalinnassa auttaa Maikkarin vaalikone!
VAALIKONE
Jos vaalikone ei avaudu selaimellasi, pääset siihen tästä linkistä.
Kuka tahansa ei kelpaa
Aivan ketä tahansa ehdokaslistoille ei kuitenkaan huolita, vaikka kyseessä olisi laajasti tunnettu henkilö.
–Jos julkisuuden henkilö on omassa elämässään tehnyt tiettyjä ratkaisuja tai puhunut sellaisten asioiden puolesta, jotka ovat ristiriidassa puolueen ideologian kanssa, heitä ei oteta omille listoille.
Toisaalta muuten kuin politiikan saralla julkisuuteen ponnahtaneelle ehdokkaalle ei Jokisipilän mukaan päde samat vaatimukset kuin niin sanottuun tavalliseen ehdokkaaseen.
– Ensimmäistä kertaa eduskuntaan pyrkivien ei-julkisuuden henkilöiden kohdalla katsotaan eduksi yhteiskunnalliset ansiot ja valtuustossa tai paikallisjärjestöjen poliittisessa toiminnassa mukana oleminen. Samanlaista harkintaa ei tehdä esimerkiksi urheilijoiden tai iskelmätähtien kohdalla, jotka pyrkivät politiikan ulkopuolelta ehdokkaaksi, Jokisipilä sanoo.
– Julkkisten kohdalla ehdokaslistalle pääsee sellaisiakin henkilöitä, jotka ovat yhteiskunnallisesti varsin kokemattomia eikä poliittisesta vaikuttamisesta ole välttämättä minkäänlaista historiaa.
Julkkisehdokkaiden erityisominaisuus on siis tunnettuus, joka on pääsääntöisesti etu.
– Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuoli. Suomessa käydään paljon myös kriittistä keskustelua siitä, ovatko tällaiset henkilöt päteviä hoitamaan poliittista tehtävää. Keskustelu toistuu vaaleista toiseen ja se on osin jopa alentuvaa.
Ovatko julkkikset sitten päteviä eduskuntatyöhön?
– Se riippuu henkilöstä. Se, että on tunnettu vaikkapa näyttelijänä tai muusikkona, ei tarkoita vielä yhtään mitään. Tällainen henkilö voi olla täystumpio tai yhteiskunnallisesti hyvinkin valveutunut ja valmis kansanedustajan tehtävään, Jokisipilä toteaa.
Jokisipilä itse pitää ehdokaslistojen monikirjavuutta hyvänä asiana. Monille ehdokkaille itselleen politiikkaan lähteminen on luonnollinen asia, jos esimerkiksi urheilu-ura päättyy iän tuomiin haasteisiin.
Jokisipilä uskoo, että jokainen vaaliehdokas on mukana omasta kiinnostuksestaan politiikkaan, eikä muiden painostuksesta.
– Edustuksellisen demokratian ideana on se, että eduskuntaan päätyy erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä, jotta yhteiskunnan näkemystä suodattuu laajasti päätöksentekoon. Silloin joukkoon pitää mahtua muutama iskelmälaulaja ja olympiavoittajakin.
Politiikka vie osan mukanaan
Monet julkisuutensa kautta eduskuntaan nousseet ovat tehneet niin pitkän poliittisen uran, että heidät muistetaan nykyään paremmin politiikasta kuin aiemmasta urastaan.
Sen sijaan joillakin vaikuttamistyö on jäänyt yhteen kauteen ja eduskuntatalon ovi suljettu lopullisesti jo neljän vuoden jälkeen.
– Entisistä ammattiurheilijoista esimerkiksi Juha Mieto oli eduskunnassa vain yhden kauden eikä välttämättä profiloitunut poliittisesti. Hän taisi itsekin sanoa, ettei Arkadianmäki ollut hänen paikkansa. Entinen seiväshyppääjä Antti Kalliomäki teki puolestaan merkittävämmän uran poliitikkona kuin urheilijana, Jokisipilä kiteyttää.
Katso jutun alussa olevalta videolta, keitä julkisuuden henkilöitä tänä keväänä mittelöi kansanedustajan paikasta. Julkisuuden henkilöllä tarkoitetaan tässä jutussa henkilöä, joka ei ole tullut tunnetuksi poliittisilla ansioillaan.