Alkusarjan pelien ja nimellisen materiaalin perusteella Suomen piti olla selkeä altavastaaja jääkiekon nuorten MM-kisojen puolivälieräottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Se, mitä Nuoret Leijonat esittivät, oli lopulta vain osa nykyisen sukupolven epistolaa.
Ruotsi, Kanada, Venäjä ja Suomi. Siinä ovat neljä maata, jotka taistelevat MM-kullasta viikonlopun mitaliotteluissa. Jokainen heistä ansaitsi paikkansa.
Tämänkertaiset nuorten MM-kisat ovat olleet tasoerojen näytöstä. Isot ovat aidosti isoja, muut tulevat perässä.
Suomi hämäsi isoa kuvaa. Sveitsi-tappiota ei olisi pitänyt tulla.
Nuoret Leijonat eivät olleet Nuoria Leijonia. 2020-luvun ensimmäisiä tienviitoittajia.
Torstaina palattiin isoon kirjaan. Osittain, paljon viljeltyyn pelikirjaan, mutta ennen kaikkea vielä isomman tarinan eepokseen.
Nämä veljet eivät näe Kanadaa tai Yhdysvaltoja ”mörkönä”. Tai Ruotsia ”peikkona”.
Nämä veljet ovat aivan jotain muuta.
Koska viimeksi Suomi on lähtenyt pelaamaan pohjoisamerikkalaista joukkuetta vastaan niin kuin pohjoisamerikkalaiset joukkueet pelaavat aina eurooppalaisia vastaan? Eli koppavasti ja alistaen.
Suomi loi torstain menestystarinansa avauserän aggressiivisuudellaan. Isoja taklauksia, jotka menivät USA:n ihon alle.
Siinä sanoi kasetti morjens ja siinä meni myös jatkopaikka.
USA ei toipunut missään vaiheessa. Suomella oli ote.
Koska viimeksi? Koska Suomi on tehnyt jotain tällaista?
Henkinen horjutus oli fiksu temppu, koska Suomen pelillinen toteutus oli ollut kaukana parhaasta alkulohkon Sveitsi-ottelussa.
”Nyt pojat perkele painetaan niin että jenkkipojalla valahtaa paskat housuun!”
Ja niinhän pojat painoivat. Alun päättäväinen asenne veti koko joukkueen mukaan.
John Beecherin aivopieru johtui aivan täysin Suomi-poikien häikäilemättömästä asenteesta.
Tähän yhdistettiin me-henkisyys. Useat Suomen pelaajat kertoivat siitä, miten pelaajat keskenään olivat pitäneet palaverin Sveitsi-pelin jälkeen. Jos voisi arvata, viesti on osaltaan viitannut tähän:
”Ei me olla näin huonoja”.
Tullaan pisteeseen, jossa Suomi kontrolloi peliä materiaaliltaan parempaa joukkuetta vastaan.
Tämä on sitä nykypäivän ”Meidän peliä”. Suomi ei alistu yhtään kenellekään, vaan Suomen joukkue pelaa oman identiteettinsä jääkiekkoa, joka rakentuu kahdesta teemasta: yhtenäisyydestä ja rohkeudesta.
Turnauksen alkuvaiheilla Suomella oli ollut rohkeutta, nykyisen sukupolven luonnepohjan takia. Vaadittiin vielä toinen elementti, jotta yllätys oli valmis.
Niin vain kaatuu nimekäs USA. Ja niin vain kaatui neljän päivän sisällä NHL-miehistöjen täyttämät Ruotsi, Venäjä ja Kanada. Miesten MM-kisoissa.
Suomessa voidaan olla tyytyväisiä siihen, että täällä on pystytty luomaan aito menestysresepti. Identiteetti on tuottanut tulosta, jonka yhteyteen on kasvanut menestykseen tottunut sukupolvi.
Tässäkin, eli Nuorten Leijonien nykyjoukkueessa, käytännössä jokainen tietää sen, miten voitetaan jotain isompaa. Tämän joukkueen uskotilaan ei liity millään tavalla häviäminen. Tämä joukkue näkee mahdollisuuksia.
Ja tämä joukkue luottaa, loppupeleissä, Suomen jääkiekon pohjimmaiseen kivikallioon, systeemiin ja sen peruspilareihin. Koska ne tuottavat loppupeleissä tuloksen. Niin kuin torstaina nähtiin.
Ei kukaan Suomen joukkueesta edes ajattele, että ”eihän me voida voittaa Kanadaa”. Se on aiempien sukupolvien tottumus.
Nämä pojat ovat erilaisia.