Näkökulma: Leijonat säväyttää aggressiivisen politiikan keskellä – nimettömyys ei ole mikään kompastuskivi

LUE MYÖS: Leijonien riveistä löytyi yksi todella helpottunut mies – "Tunteet tulivat pintaan"

Torstain Tshekki-ottelu oli hyvä kuvastus siitä, mitä Leijonien nykyisestä Euro Hockey Tour -tason pelaajapolitiikasta voi syntyä.

Parhaimmillaan, kuten Karjala-turnauksen Tshekki- ja Ruotsi-otteluissa, Leijonat on pelannut hämmentävän hyvää jääkiekkoa. Sama näytti toistuvan Timo Jutilan juhlapelissä, kun Suomi laittoi toisessa erässä hyrrän pyörimään.

Lähtökohtien perusteella tämän ei pitäisi olla mahdollista. Uusi ryhmä, paljon debytantteja, pelaajia sieltä täältä vailla aiempia yhteisiä kokemuksia. Realiteettien perusteella kaukalossa pitäisi näkyä hapuileva ryhmä, jossa jokainen hiihtää ties mitä latua.

Osaltaan näin kävikin. Realismi vieraili kylässä torstain pelin kolmannessa erässä, kun Tshekki iski horjuvaan petoon kiinni.

LUE MYÖS: Mistä Leijonien repsahdus johtui? Jukka Jalonen jakoi näkemyksensä isoon käänteeseen

Isossa kuvassa Leijonat on ollut äärimmäisen aggressiivinen ja energinen. Tämä on muovannut yleiskuvaa niin, että Leijonat on näyttänyt lyhyessä ajassa todella yhtenäiseltä joukkueelta.

Tässä iso selittävä tekijä löytyy pelaajapolitiikasta.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on jatkanut Lauri Marjamäen viitoittamaa tietä. Marjamäki lähti tuomaan erityisesti toisella päävalmentajakaudellaan uusia kasvoja Leijoniin. Jalosen aikana tahti on vain kiihtynyt.

Niin Karjala-turnauksessa kuin meneillään olevassa Venäjän turnauksessa jäälle on marssinut nippu uusia maajoukkuekasvoja. Leijonat on saattanut näyttää nimettömältä, mutta todellisuudessa kehissä on ollut iso läjä alkukauden onnistujia. Ja jos yhdistetään itseluottamus ja näyteikkuna, luodaan räväyttävä kokonaiskuva.

Valtava mahdollisuus

EHT-otteluita voi vähätellä miten haluaa. Todellisuudessa ne ovat yksilöille valtavia mahdollisuuksia. EHT-ottelut ovat kovia kansainvälisiä kamppailuja, jotka mittaavat pelaajia aivan eri tavalla kuin kansalliset liigat. Suomen valmennusjohto ei ole ainut, joka näkee sen, miten kukin yksilö pärjää arkeen verrattuna kovemman haasteen keskellä.

Vaikka pelaajat ja valmentajat puhuvat joukkueen edusta tai joukkueelle pelaamisesta, on yksilön tärkein juttu aina yksilön oma etu. ”Miten minä pystyn etenemään?”, ”Mihin minä voin päästä, kun onnistun täällä?” Joka ikinen pelaaja, joka tulee Leijoniin, tietää realiteetin.

Näiden pelien kautta voi avautua portteja ties minne.

Jalosen järkevä politiikka

Leijonien päävalmentaja Jalonen ja GM Jere Lehtinen ovat pureutuneet nykylinjalla Suomi-kiekon yhteen ongelmakohtaan. Mikko Rantasen, Patrik Laineen, Aleksander Barkovin ja Sebastian Ahon johdolla Suomen pelaajatuotannon kärki on todella terävä. Haasteet liittyvät siihen, miten käy, jos kärki ei ole saatavilla.

Taso heittää rajusti, kun tullaan Pohjois-Amerikasta Eurooppaan.

Suomen ongelma on ollut se, ettei Eurooppa tue kunnolla isoa kuvaa. Ruotsi ja Venäjä jyräävät massalla, johon Suomi ei ole pystynyt vastaamaan.

Nyt Leijonien johdossa yritetään paikata tätä ongelmaa viemällä muun muassa Liiga-onnistujia isoin askelein eteenpäin. Oula Palve, Arttu Ruotsalainen, Anrei Hakulinen ja Jani Hakanpää ovat hyviä esimerkkejä.

Jalosen valinnat ovat liigaseuroille kaksipiippuisia juttuja. Maajoukkuenimitys tietää paksumpaa palkkapussia sekä uhkaa siitä, että pelaaja tarttuu isomman seuran haaviin. Toinen puoli on se, että pelaajat pystyvät reagoimaan, kun he tietävät todellisen tasonsa.

Se, miten nykyinen kehitysmalli toimii, mitataan kuitenkin seura-arjessa. Kuka saa kipinän? Kuka pystyy ottamaan koetun haasteen vastaan?

Vaikka Leijonat olisi kuinka nimetön, on nykyisessä pelaajapolitiikassa paljon järkeviä perusteluja. Leijonat pelaa kollektiivisesti paremmin, kun maajoukkueen käyttöön saapuu nälkäisiä pelaajia. Ja kun kollektiivi on kunnossa, on yksilöillä parempi sauma loistaa.

Ja kappas. Yhtäkkiä yksilöt eivät olekaan enää niin nimettömiä.