Näkökulma: Huuhkajien historiallisessa arvokisapaikassa yksi suuri opetus

Suomalainen jalkapallo on kulkenut pitkän tien. On ollut kaikkien aikojen karsintoja, niistä tulleita karvaita pettymyksiä ja pään lyömistä seinään. Mutta jos ennen Markku Kanervan ajanjaksoa ilmassa oli lannistunutta ”tämäkö on vain meidän osamme” -henkeä, se on enää henkisesti kaukaista lähihistoriaa.

Kanerva on saanut pelaajat uskomaan itseensä. Opettaja huokuu ympärilleen rauhallisuutta, joka tarttuu. Roolittamisen erinomaisesti taitava luotsi osaa iskostaa pelin eri vaiheet pelaajiin niin, että kukin tietää kentällä selkäytimestä, mitä missäkin vaiheessa tehdä.

Samaan aikaan Teemu Pukki on noussut kansainvälisesti loistavaksi maaliruiskuksi ja maalivahti Lukas Hradecky säteilee maailmanluokan työskentelyllään joukkueeseen pelirohkeutta. Glen Kamara tekee keskikentällä alati oikeita ratkaisuja, ja Tim Sparv kipparoi Huuhkajia varmaeleisesti. Puolustus uhrautuu joukkueen eteen tilanteesta toiseen.

Huuhkajat on ollut enemmän kuin osiensa summa, eivätkä kehuttavat pelaajat äkkiä lopu. Kuvaan sopii, että EM-kisapaikan sinetöineen voittomaalin Liechtensteinia vastaan tuikkasi Jasse Tuominen, jolle osuma oli ensimmäinen maajoukkueessa.

Kun peli ei ole kiinni yhdestä tai kahdesta miehestä, on helpompi suorittaa vakaasti ottelusta toiseen. Korkealaatuinen tasaisuus on mahdollistanut EM-karsinnoissa Bosnia-Hertsegovinan kaltaisen joukkueen jättämisen taakse, vaikka pelaajavertailussa tulee takkiin. Italiaakin piinattiin kotona pitkään, kunnes vieraat tekivät voittomaalin kyseenalaisesti tuomitusta rangaistuspotkusta. Ja itseä heikommat maat kaatuvat jo rutinoituneesti.

Muutos muutamassa vuodessa on ollut valtava. Se, mikä tuntui pahimmassa alhossa lähes mahdottomalta ajatukselta, on nyt totta. Suomi pelaa ensi vuonna jalkapallon, maailman suosituimman urheilulajin, arvokisoissa.

Huuhkajien tarina on opetus siitä, että sinänsä pienillä oikeilla valinnoilla ja teoilla voidaan rakentaa jotain ennenkuulumattoman suurta. Kun valmentajavalinta ja valmennusryhmän työnjako osuvat nappiin ja rajoitteiden miettimisen sijaan saadaan pelaajat ymmärtämään kykynsä kollektiivissa, ryhmästä voidaan repiä irti voimavaroja, jota moni ei siinä aiemmin nähnyt.

Ja sallikaa minun sanoa: tämä on vasta alkua.