Lauantaina alkaneen sähköratavaurion korjaaminen kesti pitkälle sunnuntaihin saakka.
Väyläviraston mukaan sähköradan vanha kannatinlanka katkesi, ja tästä johtuen vetureihin sähköä syöttävä ajolanka tippui alla kulkeneen veturin katolle.
Vaurio tapahtui myös kohdassa, jossa rikkoutuivat molempien raiteiden ajolangat, minkä takia vauriopaikan ohittaminen toiselta raiteelta ei ollut mahdollista.
Vaurio tapahtui lauantaina Palopuron itäisellä raiteella ja aiheutti ratakatkon Järvenpää–Hyvinkää-välillä. Se vaikutti laajasti viikonlopun junaliikenteeseen.
Korjaus kesti useiden syiden takia pitkälle sunnuntaihin asti, kertoo Väylävirasto.
Häiriö aiheutti vielä sunnuntainakin myöhästymisiä ja kaluston vaihtoja kaukoliikenteessä. Tänään maanantaina junat ovat kulkeneet aikatauluissaan.
Aluksi häiriön arvioitiin kestävän sunnuntaihin aamuneljään saakka, mutta korjaus osoittautui arvioitua hankalammaksi.
Lue myös: Junaliikenne palautunut normaaliksi pääradalla
Näistä syistä korjaus kesti
Väyläviraston tuoreen tiedotteen mukaan kunnossapitotoimet käynnistettiin heti, kun tieto vauriosta saatiin.

