Digitaalinen väkivalta naisia kohtaan yleistyy, naisjärjestöstä kerrotaan.
MTV Uutiset uutisoi keskiviikkona, että jo 14 naista on saanut tänä vuonna surmansa epäillyn tapon tai murhan uhrina. MTV Uutiset Livessä keskusteltiin naissurmista, naisiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta ja naisvihasta yleensä.
Naisten Linjan väkivaltatyön päällikkö Aino Hollo sanoo, että lähisuhdeväkivaltaa ei läheskään aina tunnisteta.
Lue myös: Riitaisat erot yltyvät netissä törkeiksi – tällaista se on
Esimerkkinä hän antaa digitaalisen väkivallan, joka on hänen mukaansa todella yleistä. Siinä parisuhteen toinen osapuoli saattaa seurata jatkuvasti puolisonsa sijaintia digitaalisten laitteiden avulla.
– Naisten Linjan asiakastyössä näkyy, että lähes puolet meidän asiakkaistamme on kohdannut nimenomaan digitaalista väkivaltaa, Hollo kertoo.
Hän toivoisikin, että perinteisen fyysisen väkivallan lisäksi myös muu väkivalta tunnistettaisiin paremmin. Hänestä eri palveluissa pitäisikin selvittää naisia kohdattaessa, kontrolloiko puoliso naista esimerkiksi sen osalta, keitä hän saa nähdä, mitä hän saa tehdä tai missä hän saa liikkua.
