AVAn sivuilla julkaistaan parhaita paloja tarinoista, joita naiset ovat kertoneet Dome Karukosken ohjaamaa Valtatie 13 -elokuvaa varten.
Valtatie 13 -elokuva on lyhytelokuva, joka kertoo suomalaisista naisista ja heidän matkastaan. Tuon matkan varrella on kerrottu jo tarinoita, joista ei suuria tunteita puutu.
"Olimme Janitan kanssa kävelemässä moottoritien reunaa kun päätimme, että lähdemme reissuun"
Jokainen tietää sen tunteen, kun haluaa irtisanoa itsensä. Haluaa olla päivän joku muu, ajatella kuin naapurin Elli ja kokea asiat kuin Maija. Mikään ei ole silloin mahtavampaa kuin kuulla, että ystävälläsi on samanlainen olotila. Olimme Janitan kanssa kävelemässä moottoritien reunaa, kun päätimme, että lähdemme reissuun – Nyt lähdetään Tampereelle!
Pakkaamme laukkuihin vaatteet, meikit ja vähän rahaa. Hyppäämme junaan Jyväskylästä. Jämsän kohdalla katsomme toisiamme ja kummallakin on sama ajatus päässä. Luovutetaan, jäädään tässä pois ja palataan takaisin Jyväskylään. Olemme kuitenkin vaiti, ja juna jatkaa matkaansa.
Perillä istumme torilla, tutustumme uusiin ihmisiin ja unohdamme Jyväskylän sekä arjen sulkemalla puhelimet. Uhkarohkeina nukumme vuoron perään rannalla. Emme ole vielä tavoitteessamme. Lähdemme yöllä rannalta. Tapaamme ihmisiä ja vietämme heidän kanssaan aikaa. Nyt olemme saavuttaneet tavoitteemme olla jotain muuta kuin olemme. Vihdoin olemme me ilman ennakkokäsityksiä ja vapaina arjesta. Aamulla syömme nuudelit ja jugurtit keskellä katua. Ihmiset ovat kiireisiä ja keskittyneitä omaan elämään, ei meihin. Puku päällä töihin ja kollarit jalassa treeneihin.
Meillä ei ole kiire minnekään, meillä ei ole tarvetta esittää. Jotkut katsovat meitä paheksuen, mutta se ei haittaa. Päinvastoin innostumme entistä enemmän. ja saamme idean pelleillä vähän. Olemme "Onko pokkaa?" -kisaa, noloa vai mitä? Nöyryytämme itseämme tietoisesti. Tanssin keskellä Koskikeskusta ja Janita kuolaa kaupan ikkunaan kuin koira. Ihmiset pitävät meitä hulluina, niin mekin heitä. Tunnemme, että koko maailma on meidän. Meillä on toisemme ja vapaus.
Tutustumme taas uusiin ihmisiin ja he pitävät meitä avoimina ihmisinä. Hengaamme yön, aamun ja seuraavan päivän. Illalla olen poikki ja haluan kotiin. Olen täynnä reissua. Ystäväni tsemppaa minua ja nojaan häneen. Mietimme enemmän kun mitään sillä hetkellä, jäämmekö vai emme. Päätämme, että jos kolmen tunnin sisään tulee hyvät tyypit vastaan, jäämme vielä. Junassa minä itken. En halua kotiin sittenkään. Kotona minua odottaa arki. Janita kuitenkin lohduttaa ja sanoo, että meillä on koko elämämme aikaa irtisanoa toisinaan itsemme ja lähteä reissuun.
Doris
Kuvat: Shutterstock
AVA