Valtaosalla veroilmoituksen tiedot ovat valmiiksi oikein.
Noin 1,8 miljoonalla suomalaisella on veroilmoituksen määräpäivä tänään, muistuttaa Verohallinto.
Se tarkoittaa, että viimeistenkin pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot tämän päivän aikana.
Verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain Omaveroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut paperipostilla.
Valtaosalla veroilmoituksen tiedot ovat valmiiksi oikein.
Verohallinnon mukaan ilmoitus tulee aina kuitenkin tarkistaa ja korjata puutteet ja virheet.
Veroilmoitukseen kirjataan lisäksi esimerkiksi mahdolliset verovähennykset ja puuttuvat tulot.
