Voiko suhteen tulevaisuutta ennustaa niinkin yksinkertaisesti kuin laittamalla pariskunnan osapuolet samaan kajakkiin melomaan? Ainakin RD.comin haastattelemat sosiaalipsykologi Dan Ariely ja kliininen psykologi Carrie Capstick uskovat näin.
”Kajakkitestin” toimivuutta perustellaan sillä, että vesillä joudutaan aika lailla uuteen tilanteeseen. Ei ole selkeää protokollaa, ja vesi on arvaamaton. Kun kajakit ajelehtivat ja kääntyilevät arvaamattomasti, myös ihmisten käyttäytymistavat paljastuvat.
Miten pari suoriutuu kajakilla liikkumisesta mahdollisesti voimakkaassakin virtauksessa? Pystyvätkö he sopimaan keskenään työnjaosta: minä ohjaan, sinä melot? Vai alkavatko he syyllistää toisiaan: etkö muka nähnyt tuota kiveä?
Koska kumpikaan ei voi samaan aikaan katsoa televisiota tai näprätä kännykkää, meloessa on myös vähemmän häiriötekijöitä. Tällöin parisuhde nousee keskiöön. Ulkopuolisen maailman meteli hälvenee ja vuorovaikutuksen hienovaraisten yksityiskohtien huomaaminen helpottuu.
Kanoottiretken toimivuudesta parisuhteen ennustamisessa ei ole minkäänlaista julkaistua tutkimusta, mutta arkielämässä moni lienee kokeillut sitä. Esimerkiksi erään Reddit-verkkosivustolla kommentoineen henkilön melontaretki kumppanin kanssa päättyi siihen, että poikaystävä nimitteli tyttöystävää ja tyttöystävä hyppäsi pois kanootista ja heitti melan poikaystäväänsä päin. Suhde on nyt entinen.
Toisaalta Reddit-sivustolta löytyi tällainenkin kommentti: ”Mentiin laskemaan koskea morsiamen kanssa, oltiin eri mieltä siitä, miltä puolelta kiveä mentäisiin. Ostettiin omat kajakit, ollaan oltu onnellisesti naimisissa 25 vuotta”.