Nainen ei halunnut anaaliyhdyntää – miesystävä ryhtyi siihen silti, sai tuomion

Raiskaustuomio koettelee maallikon oikeustajua 10:42
Raiskaustuomiot koettelevat toisinaan maallikoiden oikeustajua.

Vantaan käräjäoikeus antoi viime vuonna tuomion miehelle, joka oli vastoin naisystävänsä tahtoa siirtynyt emätinyhdynnästä anaaliyhdyntään.

Nainen oli aiemmin kokeillut miehen kanssa anaaliyhdyntää, eikä ollut pitänyt siitä. Kun he olivat harrastamassa seksiä, oli mies jälleen kuitenkin ehdottanut yhdyntää peräaukkoon. Nainen ei halunnut, mutta tästä huolimatta mies laittoi liukuvoidetta ja työntyi naiseen.

Nainen kertoi lamaantuneensa ja olleensa passiivinen, ja mieskin lopetti, kun huomasi, että nainen ei nauttinut teosta. Nainen poistui paikalta tämän jälkeen.

Nainen kuvaili teon sattuneen 1–10 välisellä asteikolla 8:n verran. Hän kertoi myös nyyhkyttäneensä, minkä takia mies lopetti.

Pelkäsi, pidetäänkö häntä lääkärissä "pellenä"

Tapahtuneen jälkeen nainen kävi viestinvaihtoa miehen kanssa, kysyen hänen moraalistaan ja tiedustellen, millainen ihminen tekee kuvatulla tavalla kielloista piittaamatta. Nainen oli myös yhteydessä ystäväänsä kertoen, että miten pahalta tuntui, kun läheinen ihminen ”ottaa väkisin”. Hän myös kysyi, pitikö mennä lääkäriin, tehdä rikosilmoitus ja pohti, pidetäänkö häntä ”pellenä”.

Miehen syytettiin käyttäneen teossa myös väkivaltaa pitäen naista paikallaan ja käyttäneensä tämän pelkotilaa hyväkseen. Näistä ei oikeuden mukaan kuitenkaan ollut näyttöä.

Tuomio "vähäisemmästä" raiskauksesta

Tuomiossa oikeus totesi, että molemmat osapuolet kertoivat yhdynnän aloitetun toisen haluttomuudesta huolimatta. Vantaalaismies tuomittiin puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta.

Kyseessä oli oikeuden arvion mukaan kokonaisuutena vähemmän vakava rikos kun tavanomainen raiskaus, jossa käytetään väkivaltaa, sen uhkaa tai uhrin puolustuskyvytöntä tilaa. Siksi tuomio on lyhyempi, kun raiskauksesta muuten annettaisiin.

Mies määrättiin korvaamaan naiselle 1500 euroa henkisestä kärsimyksestä ja 500 euroa kivusta ja särystä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat