Tipattomuutta tukevalta nettisivulta voit tarkistaa, paljonko tuhlaat vuosittain rahaa alkoholiin.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry haluaa muistuttaa, kuinka paljon rahaa voi säästää jättämällä pois alkoholin elämästään.
– Iltakaljat, ihan vaan lasi viiniä, pari saunalonkeroa, yömyssy. Oletko koskaan tullut laskeneeksi, kuinka paljon "tavan vuoksi" otettuun alkoholiin kuluu rahaa kuukaudessa? Entä vuodessa? Yllättyisitkö, jos kuulisit että jättämällä muutaman tuopin viikossa väliin voisit vuoden päästä palkita itsesi kunnon rantalomalla? Kysytään EHYT ry:n ylläpitämillä tipaton.fi -sivuilla.
EHYT ry muistuttaa, että tipaton tammikuu voi toimia monelle ihmiselle innoituksena pitkäaikaisempaan kulutuksen vähentämiseen. Tipaton tammikuu on järjestön mukaan toimiva tapa arvioida, millaista oma alkoholin käyttö on ja miten se vaikuttaa omaan hyvinvointiin.
Näin iso lasku tulee muutamasta tuopista
Jos juot ravintolassa joka viikko esimerkiksi neljä kappaletta viisi euroa maksavaa oluttuopillista, saat vuodessa aikaan yli tonnin laskun. Samalla rahalla saisit itsellesi jo rantaloman etelässä.
4 x 5 euron oluttuoppi viikossa =
85,71 euroa viikossa
1028,57 euroa vuodessa
Juomakulujen kattamiseksi töitä täytyy tehdä 85,01 tuntia vuodessa.
Laske Tipaton.fi -sivuilta oman alkoholinkulutuksesi kustannukset!
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
Lataa lisää