Avun maalaislääkäri Tapani Kiminkinen vastaa Studio55.fi-tv-lähetyksissä ja nettisivuilla katsojien kysymyksiin. Yksi esille noussut kysymys on, voiko omaan aineenvaihduntaansa vaikuttaa edistävästi – tuntuu epäreilulta, että joidenkin pitää taistella kiloja vastaan koko elämänsä ja toisten pintaan ei tartu mikään. Alla Kiminkisen vastaus.
Lihomistaipumukseen vaikuttaa sekä perimä että ympäristö malleineen. Geenien tähän mennessä tunnettu osuus on monitekijäinen sekamelska, josta tiedetään kovin vähän – mikä vaikuttaa kylläisyydentunteeseen, mikä imeytymiseen, mikä mahdollisesti perusaineenvaihduntaan jne.
Kuitenkin aivan ilmiselvästi länsimaiden nopeasti kiihtyvä lihomisepidemia perustuu ympäristötekijöihin. Vuosituhansien niukkuudessa selvisivät paremmin sellaiset yksilöt, jotka kykenivät imeyttämään hyvin ravintoa. Nyt kun rikkaissa maissa vallitsee yltäkylläisyys, geenejä ei niin vain parissa vuosikymmenessä päivitetä koodaamaan ihmistä vallitsevia ympäristöoloja paremmin vastaaviksi.
Metabolista oireyhtymää potee noin kolmasosa aikuisväestöstämme. Siihen on vahva geneettinen tausta. Oireyhtymän keskeinen piirre on vyötärölihavuus ja ylimääräisen rasvan kertyminen sisäelinten ympärille (viskeraalinen rasva) ja maksaan.
Liikkuminen on aivan ylivoimainen hoitokeino, joka näkyy nopeasti kehonkoostumusmittauksissa ja mittanauhalla. Se hillitsee hiljaista tulehdusta tehokkaasti, ja 50 prosentilla tutkituista sillä voidaan ehkäistä tai vähintäänkin siirtää tyypin II sokeritaudin puhkeamista.
Liikkuminen on niin tehokas keino, että suotuisa vaikutus havaitaan, vaikka paino ei laskisikaan. Viskeraalinen rasva lähtee liikkumalla kuin telkkä pöntöstä! Viskeraalista rasvaa on myös sellaisilla laihoilla, jotka eivät liiku.
Kun siis kysyit, voiko omaan aineenvaihduntaansa vaikuttaa edistävästi, on tähän helppo vastata. Liikkumissuoritus lisää perusaineenvaihdunnan kulutusta vielä liikkumisen jälkeenkin – sitä pidemmäksi aikaa, mitä intensiivisempi tai pidempi liikkumisrupeama on.
Hyvillä geeneillä epäterveellistä ruokavaliota sietää paremmin
Painonhallinnassa pätee kolmio: ravinnon energiamäärä, kulutus sekä hyvä uni. Unella on uutena tulokkaana paljon merkitystä, sillä huono yöuni ennakoi lihomista.
Ihminen laihtuu aina, jos saa ravintoa vähemmän kuin kuluttaa. Yksilö voi siis laihtua millaisella vähäkalorisella ruokavaliolla tahansa, jos se täyttää tämän vaatimuksen, vaikka sitten pässin kiveksillä.
Kansainväliset ja kansalliset alati päivitettävät ravitsemussuositukset perustuvat aina senhetkiseen parhaaseen tieteelliseen tutkimukseen. Yksittäisellä maallikolla ei ole mutu-pohjalla mahdollisuutta niitä kumota.
Miksi näytän aina vain lihavammalta, vaikka painoni ei nouse?
Lihavalla on liikaa rasvaa. Laihduttamisessa poistetaan ylimääräistä rasvaa, ei lihasta. Sen vuoksi liikkumisen yhdistäminen ruokavalioon on niin ylivoimaista!
Timmissä kunnossa oleva liikkuja ja kuntosalilla käyvä näyttää toiselta kuin samanpainoinen liikkumaton. Siinä ovat lihakset kohdallaan. Jos vielä omaa taipumuksen omenalihavuuteen, rasva kertyy ulkonäöllisesti epäedulliselle sektorille vallitsevan vartalokriteeristömme mukaan.
Painoindeksi ei tee läheskään aina oikeutta. Kehonkoostumusmittaus näyttää oikeudenmukaisesti, paljonko sitä rasvaa oikeasti on ja missä se sijaitsee.
Kun ihminen laihtuu, insuliini alkaa vaikuttaa elimistössä paremmin. Insuliini on anabolinen eli rakentava hormoni, jota tarvitaan muun muassa rasvan varastoimiseen.
Lihavalla, varsinkin metabolista oireyhtymää potevalla, varastorasvaa (triglyseridejä) lilluu verenkierrossa. Kun nämä pääsevät laihtuessa insuliinin paremman tehon avittamana varastoihin, veren triglyseridipitoisuus pienenee. Kemiallisesti puolet triglyserideistä on kolesterolia, jolloin veren kolesterolipitoisuus aluksi laskee laihdutettaessa lähes ruokavaliolla kuin ruokavaliolla – tosin geeniperimä voi tässäkin vaikuttaa yksilöllisesti.
Tyydyttynyt rasva vaikuttaa maksassa siten, että pahanlaatuisen kolesterolin poistumisteiden (reseptori) synteesi vähenee. Runsas pidempiaikainen tyydyttyneen rasvan käyttö johtaa vääjäämättä lisääntyvään pahanlaatuisen kolesterolin pitoisuuteen veressä.
Tietenkin tässäkin on yksilökohtaisia eroja, jotka pohjautuvat geeniperimään. Esimerkiksi ravinnon kolesterolin imeytyminen suolistosta voi vaihdella 25 prosentista aina 80 prosenttiin, joten runsaasti imeyttävä ei voi syödä kiloa kanamunia päivässä kolesterolin siitä kohoamatta. Hyvän geeniperimän omaava sietää paremmin epäterveellistä ruokavaliota kuin sellainen, jonka suvussa esiintyy paljon esimerkiksi valtimonkovettumatautia ja/tai tyypin II sokeritautia.
Tyydyttynyt rasva ravinnossa on suurempi asia kuin pelkkä kolesteroli, sillä sitä saadaan niin paljon enemmän. Sekä tyydyttynyt rasva että kolesteroli vaikuttavat maksassa samalla tavalla LDL-kolesterolin poistumisreseptorien synteesiin. Pehmeä rasva päinvastoin lisää tarttumakohtia ja on näin ollen edullinen pahanlaatuisen kolesterolin vähenemisen ja valtimoterveyden kannalta. Valtimothan eivät ahtaudu ilman pieniä pahanlaatuisen kolesterolin molekyylejä (LDL-kolesteroli).
Sekä kansainväliset että kansalliset ravitsemussuositukset ottavat huomioon tämän ja tietenkin senkin, etteivät kaikki hiilihydraatit ole hyviä. Pitää saada paljon kuitua kasvisten ja täysjyväviljan kautta. Päivittäistä tarvittavaa kuitumäärää on melko mahdotonta saada ravinnosta ilman viljaa.
Geenit vaikuttavat diabetekseenkin
Keskeistä on myös ihmisen motivaatio. Kun se saadaan kuntoon, laihtuminenkin lähtee käyntiin kyllä. Sitten kun noudattaa pysyvästi hyvän ravitsemuksen, liikkumisen ja unen kolmiota, ei tarvitse hakea motivaatiota muotidieettien maailmasta. Niitä tulee ja menee. Hömppä kaatuu, hyvä pysyy ja paranoo.
Olet täydellisen oikeassa siinä, että elämä on ihmisen näkökulmasta epäoikeudenmukaista! Perinnöllisistä syistä kolesterolin aineenvaihdunta vaihtelee rajusti. Jollakin näennäisesti hyvin epäterveellisesti elävällä kolesteroli voi olla kolme ja toisella hikihatussa kaikkensa tekevällä kahdeksan. Ne, joilla on hyvät geenit, eivät tahdo ymmärtää Pekka Puskan, THL:n ja Kiminkisen viestiä.
Jos on perinyt väestössä erittäin yleisiä tyypin II sokeritaudin geenejä, merkitsee se sitä, että haiman insuliinintuotanto vähenee hiljaa ja hivuttamalla vuosien ja vuosikymmenien aikana. Kun lihava tarvitsee 3-4 kertaa enemmän insuliinia kuin laiha, voi hyvin ymmärtää, että jossakin kohtaa aikajanalla haiman tuottama insuliini ei enää riitä, vaan sokeritauti puhkeaa. Samaan aikaan lähimmäinen, jolla ei ole metabolisen oireyhtymän eikä tyypin II sokeritaudin geenejä, saattaa hyvin säästyä diabetekselta lihavanakin.
Väestöstä kolmasosalla on rasvamaksa, ja osa heistä on laihoja. Siihenkin geenit vaikuttavat, joskin rasvamaksan voi hankkia pelkästään huonosti syömällä (paljon tyydyttynyttä rasvaa ja nopeasti imeytyvää sokeria: hampurilaisdieetti). Hankittu rasvamaksa kyllä palautuu väärän ravitsemuksen korjaamalla.