Näin suomalainen Mikko päätyi erikoisjoukkojen sotilaaksi Bahmutin lihamyllyyn

Nimittäin entinen vapaaottelija Mikko Rupponen, 45, joka päätyi erikoisjoukkoihin vaikeisiin paikkoihin, vaikkei hänellä ollut muodollista sotilasarvoa.

– Kaunein asia mun elämässä on se, kun mut otettiin siihen tiimiin. Nämä jätkät ovat sellaisia ovienpotkijaninjoja, joita USA:n valtio on miljardeilla kouluttanut, ja he ovat olleet Irakissa ja Afganistanissa, Rupponen kertoo.

– Ja nämä jätkät ovat, että joo joo, tulet tähän tiimiin.

Rupponen kertoo elämäntarinansa tiistaina ilmestyvässä kirjassaan Rujo – Väkisin elossa.

Lue myös: Saksa: Uusi Patriot-ilmatorjuntajärjestelmä saapuu Ukrainaan tänä talvena – MTV seuraa sotaa

Siitä selviää muun muassa, että Rupponen ei aikoinaan viihtynyt lainkaan varusmiespalveluksessa. Armeijan hierarkia ja ylemmille pokkurointi oli uhoa täynnä olevalle 19-vuotiaalle liikaa.

– Oli sellainen epäkypsyys ja lapsellisuus, vajavainen kyky nähdä isoja mekanismeja.

Vuodet Ukrainassa

Lopulta Rupponen kouluttautui sotilaaksi itsenäisesti. Hän kävi Ukrainassa vapaaehtoisena useita kertoja jo 2017 lähtien ja osallistui Azov-pataljoonassa Ukrainan antiterroristioperaatioon.

Kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa helmikuussa 2022, Rupponen palasi Ukrainaan ja pääsi osaksi erikoisjoukkoja. Hän osallistui tehtäviin muun muassa Kiovan lähiöissä, Harkovan seudulla ja lopulta viime talvena Bahmutissa, jota Rupponen kuvailee maanpäälliseksi helvetiksi.

Kirjan kuvaus Bahmutin taistelusta tuo mieleen sotajännärit, mutta Rupposta kiinnostaa eniten sodankäynnin psykologia – mitä sotilaan pään sisällä liikkuu pahimmassa mahdollisessa paikassa.

– Bahmutin taistelussa mua kiinnosti se ryhmänjohtaminen ja että mut kaivettiin niin syvälle sinne sieluun. Tajusin, että olen oikeasti erikoisjoukkosotilas.

Rupponen kertoo, että sotilaana olemisen pullonkaula eivät ole varsinaiset sotataidot, joita pystyy harjoittelemaan, vaan ihmisen psyykkinen rakenne. Tulitaistelussa olemista ei voi etukäteen harjoitella.

– Sirkkelinkäden sormilla laskettavissa ovat ne suomalaiset, jotka mä luen sotilaiksi, ja tällä hetkellä suurin osa niistä on Ukrainassa sotimassa.

Ei traumoja

Ukrainassa Rupponen on nähnyt sodan aikana järkyttäviä asioita, kuten raiskattuja lapsia. Hän kuitenkin sanoo, ettei hänelle ole jäänyt sodasta traumoja.

– Mulla on sellaisia mekanismeja, että mun psyyke sopii noihin hommiin. Eikä me tehty mitään sellaista, mistä voisi jäädä miettimään, että haluanko olla tällä puolella.

Rupponen koki puolustavansa sodassa eurooppalaista demokratiaa.

– Mä tiedän, että mä olen absoluuttisen hyvän puolella ihan absoluuttista pahaa vastaan. Miksi mä traumatisoituisin?

Ei enää sotaan

Rupponen puhuu paljon siitä, kuinka hänen geenikoodinsa veti häntä tietylle elämänpolulle, johon kuuluivat kamppailu-urheilu ja sotilaana oleminen. Nyt se polku on kuitenkin kuljettu loppuun.

Paluusta Bahmutista on jo yli puoli vuotta, eikä Rupponen enää aio palata sotilaaksi.

– Olen parempi ihminen, olen parempi itselleni, kun katson peiliin illalla ja menen nukkumaan. Olen yhteiskunnan jäsenenä ja Suomen kansalaisena tyynempi. Pelasin venäläistä rulettia, olen saanut sen, mitä lähdin hakemaan. Pöydästä pitää lähteä silloin kun on vielä voitolla.